Tärkeintä elämässä ei ole terveys
On jokseenkin hämmentävää lukea ihmisten haastatteluja sekä kuunnella keskusteluja, joissa toistuvasti todetaan, että tärkeimpiä asioita elämässä on terveys tai kunpa en vain sairastuisi vakavasti.
Kun itse on parantumattomasti sairas, vakavasti sairastunut syöpäkroonikko, asioita katsoo aivan eri vinkkelistä ja elämän arvot ja ensisijaisuudet muuttavat muotoaan. Joskus hyvinkin lyhyillä aikaväleillä.
Jos tärkeintä elämässä on terveys ja sitten sen menettääkin, kuitenkin kuolematta heti, mitä jää jäljelle? Onko elämällä enää merkitystä tai sisältöä? Onko terveys yhä etusijalla ja ykkösenä elämässä? Epäilen.
Siinä tilanteessa ja todellisuudessa korostuvat hyvät ihmissuhteet ja hyvä suhde itseen sekä elettyyn elämään. Ilman niitä ei jatkuvaa epävarmuutta kestäisi tämänkään vertaa. Kun lääkkeiden vaste loppuu yhä uudelleen ja saattaa lyhetä kerta kerralta, sitä väistämättä käy mielessään läpi elämäänsä ja yhä tärkeämmäksi muodostuu tämä hetki, tämä päivä, nämä juuri nyt ympärillä olevat rakkaat ihmiset. Olenko muistanut sanoa kaiken tärkeän, olenko kehunut, halannut tarpeeksi usein, järjestänyt yhteisiä hetkiä, jotka muuttuvat ajan kuluessa uusiksi muistoiksi?
Elämä ei tule valmiiksi eikä ole täydellistä, aina jotain jää kesken. Silti jokaisen elämä on täydellinen ja täydeksi eletty. Oli sitten sairas tai terve.
Kirjoitan tätä pyhäinpäivän aattona ja huomenna sytytän kynttilöitä edesmenneiden muistoksi. Ehkä tirautan muutaman kyyneleenkin.
Yritän tehdä rauhan itseni ja syöpäni kanssa. Yritän olla enemmän läsnä läheisilleni. Yritän elää niin täydesti kuin näillä voimavaroillani pystyn. Sitä samaa toivon Sinulle, rauhaa ja läsnäoloa. Vaikka et olisikaan terve, vaikka et olisi ”selättänyt” syöpää, on elämäsi arvokas ja tärkeä!
Tulla lähelle
vaatii sinulta voimaa
paljon
väkevää voimaa.
Olla lähellä
vaatii sinulta
rohkeutta,
paljon
paljasta rohkeutta.
Päästä lähelle
sisälle,
vaatii sinulta
vain uskoa toiseen ihmiseen.
– Tommy Tabermann, Soturi
