Ravitsemus
Ravitsemuksesta huolehtiminen on tärkeää myös syöpää sairastaessa, sillä syöpä ja sen hoito voivat altistaa vajaaravitsemukselle. Hyvä ja monipuolinen ravitsemus tukee toipumista ja elämänlaatua.
Tiedä ainakin tämä:
- Sairaudenkin aikana on tärkeää huolehtia riittävästä ravitsemuksesta ja monipuolisesta ravintoaineiden saannista.
- Ravitsemussuositukset ja ravitsemusterapeutit ovat luotettavan tiedon lähteitä.
- Syöpähoitojen aikana tärkeintä on, että saas syötyä edes jotain.
- Ylipaino lisää rintasyövän riskiä, sillä rasvakudos on hormonaalisesti aktiivista, joten painonhallintaan panostaminen kannattaa.
Rintasyöpä ja ravitsemus
Syöpähoitojen aikana voi olla tarpeen muokata ruokavaliotasi. On tärkeää huolehtia riittävästä ravinnosta ja monipuolisesta ravintoaineiden saannista. Sairaus itsessään tai syöpähoitojen sivuvaikutukset voivat aiheuttaa laihtumista tai vaikuttaa ruokahaluun. Hormonilääkityksen aikana taas ruokahalu voi kasvaa. On siis yksilöllistä, millainen on milloinkin juuri sinulle sopivin ruokavalio.
Ravinnolla voi oikeasti vaikuttaa. Ravinnolla voi parantaa oloa, tukea hoitoja sekä vaikuttaa muiden sairauksien riskiin. On hyvä myös muistaa, että kokonaisuus ratkaisee. Mikään yksittäinen ruoka-aine tai yksi superfood ei pelasta muuten retuperällä olevaa ruokavaliota, mutta myöskään muutamat ravitsemukseltaan heikommat valinnat eivät ole maailmanloppu.
80/20 -ajattelulla pötkii jo pitkälle: jos 80 % on ravitsemuksellisesti kohtuullisen hyviä valintoja, voivat loput 20 % olla lähestulkoon mitä vain. Tämä antaa tilaa arjen kiireille ja väsyneille hetkille ja tuo syömiseen joustavuutta ja armollisuutta, mikä on elintärkeää hyvälle ruokasuhteelle sekä syömisen ilolle. Ruoan on tarkoitus olla elämässä myös ilon ja hyvän mielen tuoja, ei ahdistava mörkö, joka saa aikaan pelkkää pahaa oloa ja mieltä.
Ravitsemussuositukset
Virallisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio ja Välimeren ruokavalio ovat tutkimusten mukaan hyviä syöpäterveyttä ja hyvinvointia edistäviä ruokavaliomalleja. Niitä kannattaa käyttää ravitsemuksen pohjana.
Nämä ruokavaliot sisältävät runsaasti erilaisia ravintoaineita ja biokemiallisia yhdisteitä, joiden on tutkimuksissa havaittu hyödyttävän syövän hoidossa ja ehkäisyssä. Ne ovat poikkeuksetta hyväksi myös muiden sairauksien ehkäisyssä ja tekevät hyvää sydämelle, sokeriaineenvaihdunnalle, aivoille ja suolistolle.
Ravitsemussuositusten kulmakivet
Terveyttä tai toipumista tukevan ruokavalion voi koostaa monella eri tavalla.
Tässä oleelliset nostot ravitsemussuosituksista.
Kasvikset, marjat ja hedelmät
Kasviksia, marjoja ja hedelmiä kannattaa nauttia joka aterialla ja mahdollisimman monipuolisesti.
Täysjyvävilja
Suosi leivissä, puuroissa, pastoissa ja muissa nauttimissasi viljatuotteissa täysjyvääviljaa.
Hyvät rasvat
Pehmeitä rasvoja saa kasviöljyistä ja kasviöljypohjaisista valmisteista sekä pähkinöistä, siemenistä ja rasvaisesta kalasta.
Vähärasvaiset maitovalmisteet
Maitotuotteissa kannattaa suosia rasvattomia tai vähärasvaisia vaihtoehtoja.
Proteiini
Suosi kalaa, palkokasveja ja siipikarjaa proteiininlähteenä punaisen lihan sijasta, ja käytä prosessoituja lihavalmisteita mahdollisimman vähän.
Alkoholi
Alkoholin käytölle ei voida asettaa turvallisen käytön rajaa, joten sitä ei suositella. Jos alkoholia käytetään, kannattaa määrän olla mahdollisimman pieni.
Mistä luotettavaa tietoa?
Ravitsemustietoa tulvii joka tuutista ja ehkä suurin osa siitä on aivan mitä sattuu. Erilaisten hurjienkin väitteiden esittäjät ovat yleensä täysin ilman ravitsemuskoulutusta eikä edes lääkärin valkotakki takaa tiedon oikeellisuutta.
Ravitsemustieteilijät ja -terapeutit siis kunniaan! Tällöin voi ainakin olla varma, että jaettu tieto perustuu ihan oikeaan tutkimukseen eikä sen tulkintaa häiritse oma agenda.
Ravitsemustieteilijöiden neuvoissa toistuu jatkuvasti yksi tekijä: kasviksia kannatta syödä paljon. Myös ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen muistuttaa:
”Kasviksia olisi syytä olla ruokavaliossa niin mahdollisimman paljon, sillä lähestulkoon kaikki tutkimuksissa hyödyllisiksi todetut yhdisteet ovat kasviperäisiä.”
-
Hyviä lähteitä ovat sipuli, parsakaali sekä muut kaalikasvit, tee (erityisesti vihreä), useat hedelmät, selleri, kaakao ja tumma suklaa, marjat ja soija.
-
Hyviä lähteitä ovat porkkana, pinaatti, lehtikaali, kurpitsa, bataatti, tomaatti, vesimeloni ja paprika.
-
Ensisijaisena lähteenä soijatuotteet, mutta myös muut palkokasvit kuten muut pavut, herne ja kikherne.
-
Ensisijaisia lignaanien lähteitä ovat pellavansiemenet ja ruis. Myös seesaminsiemenet ja soija ovat hyviä lähteitä.
-
Hyviä kuidun lähteitä ovat täysjyvävalmisteet, leseet, kasvikset, pähkinät, siemenet, marjat, hedelmät, palkokasvit, juurekset. Kuidunlähteitä kannattaa suosia monipuolisesti.
Monia mietityttää jonkun tietyn ruoka-aineen tai ruuan valmistustavan turvallisuus rintasyövän aikana. Alle olemme koonneet tietoa monia mietityttävistä ruoka-aineista. Paljastus: kaikki listalla olevat mahtuvat turvallisesti rintasyöpää sairastavan ruokavalioon!
-
Kahvin juominen saattaa olla hyväksi. Kahvi ei vaikuta rintasyöpäriskiin ainakaan negatiivisesti. Joissain tutkimuksissa sen on havaittu jopa lievästi alentavan rintasyöpäriskiä.
-
Soijan käyttö on nykytiedon valossa täysin turvallista myös rintasyövän näkökulmasta. Aiemmin soijan käyttö oli pannassa eläinkokeiden tulosten perusteella, mutta sittemmin ihmisillä toteutetuissa luotettavissa tutkimuksissa on todettu, että soijan käyttö on turvallista niin syövän ehkäisyssä kuin jo sairastuneilla, estrogeenistatuksesta rippumatta. Erilaisia soijatuotteita voi siis hyvillä mielin lisätä ruokavalioon, jolloin saa kivasti kasvatettua kasvikunnan tuotteiden osuutta ja ehkä korvattua punaista lihaakin.
-
Moni on saattanut törmätä väitteeseen sokerin vaarallisuudesta syöpää sairastavalle. On selvää, että sokeri ei ole terveydelle erityisen hyödyllistä, sillä siinä on runsaasti energiaa, eikä lainkaan ravintoaineita. Eikä ole hyödyksi, jos sokeri vie ruokavaliosta paljon tilaa ravintorikkaammilta aineilta. Mutta myös sokeria mahtuu syöpää sairastavankin ruokavalioon maltillisia määriä, eikä sokeri ruoki syöpäsoluja sen enempää kuin muukaan ravinto.
-
Mikään yksittäinen ruuan valmistustapa ei ole syöpää sairastavalta kielletty. Ruoan keittäminen, hauduttaminen ja uunissa kypsentäminen uppopaistamisen, käristämisen ja savustamisen kustannuksella saattaa silti olla hyödyllinen valinta. Käristäminen korkeissa lämpötiloissa sekä savustaminen muodostaa ruokaan karsinogeenisiä yhdisteitä, joiden tiedetään aiheuttavan syöpää. Siksi niiden ei kannata olla ruuan yleisin valmistustapa.
Rintasyöpä ja alkoholi
Alkoholin ja rintasyövän välillä on vahva yhteys ja alkoholin käyttö nostaa syöpäriskiä. Jos ei aivan absolutistiksi halua heittäytyä, olisi alkoholin käytön suositeltavaa olla mahdollisimman vähäistä, sillä tarkkaa turvallista rajaa ei voida antaa.
Yleisesti ottaen alkoholin kohtuullisen käytön raja on naisilla maksimissaan seitsemän annosta viikossa tai yksi annos päivässä, miehillä tuplat tästä. Jo pienetkin vähennykset nautitun alkoholin määrässä voivat auttaa pienentämään riskejä.
Alkoholin käyttö lisää syövän vaaraa monella eri tavalla: etanoli metaboloituu elimistössä asetaldehydiksi, joka on karsinogeeni ja vaurioittaa solujen DNA:ta. Se myös lisää mm. estrogeenin määrää elimistössä ja vaikeuttaa painonhallintaa sisältämällä runsaasti energiaa.
Syöpähoitojen aikana alkoholin käytön kanssa on oltava erityisen tarkkana. Hoitopäivinä alkoholia ei tule nauttia ollenkaan, mutta myös koko hoitojakson aikana on hyvä noudattaa varovaisuutta. Jos alkoholinkäyttö syöpähoitojen aikana mietityttää, asiasta kannattaa aina keskustella sinua hoitavan terveydenhuollon henkilön kanssa.
Syöminen rintasyöpähoitojen aikana
Rankat syöpähoidot myös verottavat jaksamista, eikä voimia välttämättä riitä aina terveellisen ravitsemuksen toteuttamiseen. Hoidot voivat myös aiheuttaa vastavaivoja, pahoinvointia, närästystä, väsymystä tai suun limakalvon tulehdusta. Nämä kaikki ymmärrettävästi aiheuttavat haasteita riittävään syömiseen.
Tällöin kannattaa muistaa, että tärkeintä on saada syödyksi edes jotain, sillä toipuminen kuluttaa energiaa. Ideaalinen ravitsemuksen kokonaisuus ei silloin ole prioriteetti. Tällöin hyvä valinta voivat olla esimerkiksi helpommin syötävät ruuat kuten mehukeitot, pirtelöt, smoothiet, jogurtti, erilaiset puurot tai lämpimät keitot. Kun olo on hoitojen sivuvaikutuksena kaikista kurjin, syö ihan mitä tahansa, mikä vain maittaa. Pidä mielessäsi myös ruokarytmi: tasaisesti syöminen pitää yllä energiatasoja, vireystilaa ja mielialaa… eli tekee kaikin puolin hyvää!
Lisää vinkkejä hetkiin, kun mikään ei maita, löydät tästä ravitsemustieteilijä Ilona Rechardtin artikkelista.
Rintasyöpä, ravitsemus ja painonhallinta
Ylipaino ja lihavuus lisäävät rintasyövän riskiä erityisesti vaihdevuosien jälkeen, ja heikentävät myös syövänhoidon onnistumista. Rasvakudos on aineenvaihdunnallisesti aktiivista kudosta, joka erittää erilaisia yhdisteitä, mm. estrogeenia. Rasvakudokseen kertyy myös tulehdussoluja, joita on erityisen paljon vatsaontelossa, sisäelinten ympärillä sijaitsevassa viskeraalirasvassa.
Hyvä uutinen on, että jo pienikin painonpudotus auttaa ja pienentää verenkierron estrogeeni- ja tulehdussolupitoisuuksia. Siksi painonhallintaan panostaminen kannattaa!
Ravitsemus on keskeinen osa painonhallintaa, mutta on hyvä muistaa, että rajut dieetit ja rajoitukset eivät ole siihen paras keino. Tutkimusten perusteella tiedetään, että painonhallinta onnistuu parhaiten, kun tehdään pitkäksi aikaa omaksuttavia muutoksia. Laihdutuskuurit ja tiukat dieetit saattavat myös yksipuolistaa ravitsemusta tarpeettoman paljon. Syöminen saa olla monipuolista, joustavaa, riittävää ja nautittavaa myös silloin, kun painonhallinta on ajankohtaista.
Painonhallintatalo on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä virtuaalinen palvelu terveellisen laihduttamisen ja painonhallinnan tueksi. Palvelu tarjoaa tutkittua tietoa lihavuuden hoidosta ja painonhallinnasta. Painonhallintatalo tarjoaa myös pysyvään elämäntapamuutokseen tähtäävää Terveyslaihdutusvalmennusta, johon pääsee mukaan lääkärin lähetteellä. Lähetteen voi tehdä mistä tahansa hoitoyksiköstä Suomessa, myös HUS-alueen ulkopuolelta ja perusterveydenhuollosta.
Painonhallintatalon Itsehoito-osiosta löytyy runsaasti tietoa ruokavaliosta, liikunnasta, stressinhallinnasta, unesta ja mielentaidoista. Saat myös pikavinkkejä erilaisiin houkutus- ja stressitilanteisiin sekä voit aloittaa kuuden viikon painonhallintapolun harjoituksineen.
Video: Ravitsemus ja painonhallinta
Ravitsemusterapeutti, FT, MBA Reijo Laatikaisen luento 30.9.2021 ravitsemuksesta ja painonhallinnasta rintasyöpähoitojen aikana ja jälkeen.
Lue myös:
Kun mikään ei maistu
Rankat hoidot verottavat voimia, eikä niitä välttämättä riitä terveellisen ravitsemuksen toteuttamiseen. Tässä jutussa ravitsemusterapeutti Ilona Rechardtin neuvoja niihin tilanteisiin.
Lue lisää
Syö hyvin, se kannattaa
Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen antaa työkseen ravitsemusneuvontaa syöpäpotilaille. Hänellä on neuvoja myös heille, jotka osaavat jo syödä lautasmallin mukaan.
Lue lisää