Julkaistu Aamulehden Lukijalta-osastossa 9.6.2024

Digitaalinen oireseuranta ja etävastaanotto ovat tavoitettavuutensa ansiosta varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta potilaalla pitää olla halutessaan mahdollisuus kasvokkain tapahtuvaan keskusteluun syöpähoitoon erikoistuneen asiantuntijan kanssa.

Syöpähoitojen päättymisen jälkeinen pelko syövän leviämisestä ja toisaalta toive uuden arjen löytämiseen lisäävät tuen ja tiedon tarvetta. Sairauteen liittyvän epävarmuuden lisäksi potilasta kuormittaa seurannan toteuttamiseen liittyvä epäselvyys, varsinkin silloin, kun riittävästä tiedottamisesta ei ole huolehdittu etukäteen. On tärkeää, että rintasyövän sairastaneet saavat myös seurantavaiheessa tukea ja tietoa. Rintasyövän hormonihoito jatkuu valtaosalla potilaista vähintään 5 vuotta ja hoitoon sitoutumista vahvistaa keskustelu ammattilaisen kanssa, joka ohjaa haittavaikutusten hoidossa ja osaa motivoida hoidon jatkamiseen sivuoireista huolimatta.

Rintasyövän seurantaa toteutetaan myös perusterveydenhuollossa. Resursseissa ja osaamisessa on kuitenkin potilaiden kokemusten mukaan puutteita. Seuranta tulisikin terveyskeskuksissa keskittää tietyille henkilöille, joiden täydennyskoulutuksesta on huolehdittu. Heillä pitää olla riittävästi osaamista sekä sairauden oireista ja lääkityksen sivuvaikutuksista että rintasyövän ja sen uusimisriskin aiheuttamista psyykkisestä kuormituksesta ja tuen tarpeesta.

Kontrollikäyntien herättämä ohimenevä ahdistus, ei voi olla syy vähentää seurantaa. Jos vastaanotolle ei pääse eikä ketään saa kiinni, se herättää yhtä lailla huolta ja epävarmuutta.  Syöpähoitojen aiheuttamat haitat ja oireet sekä pelko syövän uusimisesta tai leviämisestä ovat suurimmillaan ensimmäisten vuosien aikana syöpähoitojen jälkeen. Näemme jatkuvasti potilasverkostossamme viivästyvien kontrollikäyntien aiheuttamaa psyykkisen kuorman kasvua, kun potilas on epätietoinen erilaisten oireiden syistä ja vakavuudesta. Pelkän kliinisen, lääketieteellisen näytön lisäksi myös seurantavaiheessa on huomioitava potilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Anu Niemi

Anu on Rintasyöpäyhdistys - Europa Donna Finland ry:n toiminnanjohtaja.

Ajankohtaista

Tukea saa myös kesällä 2026

Toimistomme on suljettu 2.8.2026 saakka. Tukea on silti saatavilla!

Lue lisää

Ahdistuksenhallintakeinot, joita oikeasti käytän

Ahdistuksella tarkoitetaan huolestunutta, jännittynyttä ja pelokasta tunnetilaa, johon liittyy usein levottomuutta ja joskus myös paniikkia tai kauhua. Vaikka ahdistuneisuus tuntuu kurjalle, on hyvä […]

Lue lisää

Saako tuumorista repiä huumoria? 

Vakava sairaus muuttaa elämää monella tavalla. Se voi mullistaa niin arjen, ihmissuhteita kuin suhteen omaan kehoonkin. Usein se vaikuttaa myös siihen, miten puhumme vaikeista asioista. Yksi kysymys […]

Lue lisää