Sairastuessani 36-vuotiaana olin ymmälläni: en tuntenut ketään edes suurin piirtein ikäistäni, joka olisi kokenut saman. Täytyy myöntää ihmetelleeni alkuun, onko kyseessä todellakin oma elämääni, minulleko tämä oikeasti tapahtuu. Löysin syvissä vesissä uiskennellessani Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finlandin nettisivut ja huomasin koronan takia verkkoon siirretyt verkkovertaisillat.

Niihin osallistuttuani ymmärsin, etten olekaan yksin, meitä on valitettavan paljon. Kun sitten sairauteni alkoi olla voiton puolella, päätin, että hakeudun itsekin vertaistukijakoulutukseen, olin itse saanut ryhmistä niin suuren helpotuksen.

Olen ohjannut nuorten verkkovertaisryhmiä keväästä 2022. Kun vuosi sitten syksyllä huhuiltiin yhdistyksen hallitukseen uusia jäseniä, päätin hakea mukaan. Ajattelin, että minulla voisi olla jotain annettavaa, olinhan tehnyt Yhteisöpedagogi YAMK-opinnäytetyöni vapaaehtoistoimijoiden hyvinvoinnista. Tulin onnekseni valituksi varajäseneksi, ja nyt vuoden kestäneen kokemuksen perusteella voin sanoa, että puhkun iloa ja ylpeyttä kuuluessani tuohon upeiden naisten osaavaan joukkoon.

Kuten ehkä arvata saattaa, vapaaehtoistoiminta on lähellä sydäntäni ja tarkastelen toimintaa erityisesti siitä näkökulmasta. 20-vuotisjuhlavuoden teema on Vertaisuuden voimalla, joka on omiaan nostamaan vertaistukea sen ansaitsemalle korokkeelle. Hallituksen jäsenenä kuulun vetu-tiimiin, joka suunnittelee yhdistyksen vertaistukitoimintaa. Tässä tiimissä pääsen vaikuttamaan itselleni erityisen tärkeisiin asioihin. Vertaistuki on yhdistyksemme toiminnan ydin, ja on kunniatehtävä saada olla siinä mukana.

Vaikka rintasyöpään sairastuminen oli myös minun kohdallani suuri kriisi, on se tuonut elämääni paljon hyviä asioita – uusia ystäviä ja kokemuksia sekä jonkinlaisen yleisen tyytyväisyyden elämään, vaikka toki siihen kuuluu myös suruja, säröjä ja sitruunoita.

Mari Murto

Mari on Rintasyöpäyhdistys - Europa Donna Finland ry:n vertaistukija ja hallituksen jäsen.

Ajankohtaista

Tukea saa myös kesällä 2026

Toimistomme on suljettu 2.8.2026 saakka. Tukea on silti saatavilla!

Lue lisää

Ahdistuksenhallintakeinot, joita oikeasti käytän

Ahdistuksella tarkoitetaan huolestunutta, jännittynyttä ja pelokasta tunnetilaa, johon liittyy usein levottomuutta ja joskus myös paniikkia tai kauhua. Vaikka ahdistuneisuus tuntuu kurjalle, on hyvä […]

Lue lisää

Saako tuumorista repiä huumoria? 

Vakava sairaus muuttaa elämää monella tavalla. Se voi mullistaa niin arjen, ihmissuhteita kuin suhteen omaan kehoonkin. Usein se vaikuttaa myös siihen, miten puhumme vaikeista asioista. Yksi kysymys […]

Lue lisää