Leikkauksen jälkeen samoina toistuvat, fysioterapeutin ohjaamat liikkeet toivat turvaa. Kädet nousivat joka päivä. Olen tehnyt samat liikkeet 4 kk lähes päivittäin. Tuttuus ja kehon automatiikka lohduttavat.

Sytostaattihoitojen aikana olen joka päivä kävellyt lähimetsässä koiran kanssa. Hitaasti. Koira saa nyt nuuskia. Hengitän kiireettömyyttä. Minua lohduttaa, että niin kuin minussa on elävää ja kuollutta, tapettavaa syöpäsolukkoa, niin myös luonnossa elävä ja kuollut ovat harmonisesti rinnakkain. Yhtä aikaa tippuivat puista syksynlehdet ja minun hiukseni. Asetin niitä oksille valumaan kohti luonnonkiertoa. 

Nukkuminen auttaa. On ihana valua syvään uneen syöpätietoisuuden tavoittamattomiin.

Edelleen luen paljon. Aluksi syövästä romaaneja ja lopulta mieli kurottaa jo kohti ihan muuta ja toisenlaista inhimillisen elämän kirjoa.

Kun aamuisin sytostaateista seuranneen kahvittoman ajan jälkeen voin keittää itselleni kupin kahvia ja sanoa ”minä juon nyt kahvia”, silloin tiedän, että elämä on taas voittanut. Että jaksan mennä kohti uutta tiputusta, jonka jälkeen, toivuttuani, juon taas kahvia.

Työssä olen saanut piipahtaa voinnin mukaan. Hyvä työnantaja huomioi tilanteeni. Saan sairastaa ja toipua, mutta olla myös osa tavallista työarkea. Tärkeä asia kokonaisuuden kannalta.

Läheisiltä ihmisiltä saan tukea ja tunteen siitä, että hyvinvointini on tärkeä asia myös heille. En ole sairauden kanssa yksin. Rikkaus on mahdollisuus valita: olen joko yhdessä muiden kanssa tai valitsen hetkiä yksinolemiseen.


Lue lisää vinkkejä mielen hyvinvointiin sekä neuvoja keskusteluavun saamiseen sivultamme Rintasyöpä – miten selviän?

 

Vieras

Rintasyöpäyhdistyksen blogissa julkaistaan toisinaan vierailevien asiantuntijoiden tai rintasyöpään sairastuneiden kirjoittajien tekstejä.

Lue myös:

Tukea saa myös kesällä 2026

Toimistomme on suljettu 2.8.2026 saakka. Tukea on silti saatavilla!

Lue lisää

Ahdistuksenhallintakeinot, joita oikeasti käytän

Ahdistuksella tarkoitetaan huolestunutta, jännittynyttä ja pelokasta tunnetilaa, johon liittyy usein levottomuutta ja joskus myös paniikkia tai kauhua. Vaikka ahdistuneisuus tuntuu kurjalle, on hyvä […]

Lue lisää

Saako tuumorista repiä huumoria? 

Vakava sairaus muuttaa elämää monella tavalla. Se voi mullistaa niin arjen, ihmissuhteita kuin suhteen omaan kehoonkin. Usein se vaikuttaa myös siihen, miten puhumme vaikeista asioista. Yksi kysymys […]

Lue lisää