Yhtäkkiä asioiden muistaminen tuntui hankalalta, hikoilukohtaukset kiusallisilta ja huono fyysinen kunto haittasi liikkumista. Rinnanpoistoleikkaus oli muuttanut ryhtiäni niin, että selkä meni jumiin ja ryhti oli niin huono, että piti siirtyä lättäpohjakenkiin. Sain läsnäoloharjoituksen kirjallisena mukaan; siinä oli monta kohtaa ja seurantaosio. Heitin paperin saman tien roskiin ja ajattelin, että ei tuo tyttö tiedä mitään minun haasteistani. Ohjeet kiukuttivat minua. Vuosien jälkeen muistin ohjeen ja aloin aamuisin nauttimaan kahvihetkestäni ajatuksella, että vaikka olisinkin kiireessä, yritän silti keskittyä hetkeen ja tulevaan ihanaan päivääni.

Miten läsnäolo onnistuu seksissä vai onnistuuko ollenkaan? Kuulen usein naisilta, että koti pitää olla täysin siivottu ja pyykit viikattuna ennen kuin voi rauhoittua harrastamaan seksiä. Monet kertovat, että siltikin ajatus saattaa kesken seksin livahtaa kotitöihin tai muihin tekemättömiin asioihin. Läsnäolo ei ole helppoa, mutta se on seksuaalisen nautinnon ydin. Läsnäolo omassa kehossa ja hetkessä, jonka jakaa kumppanin tai itsensä kanssa, on tärkeää. Läsnäolo tekee pienestäkin kosketuksesta merkittävän ja läheisen. Voit kokeilla kumppanisi kanssa, miltä tuntuu ohimennen hipaista huulilla hyvää huomenta -pusu tai suudella keskittyneesti kumppania ja hänen lämpimiä huuliaan ajatellen. Tunne on erilainen kuin silloin, kun arkiaamuna miettii jo päivän työtehtäviä ja lasten kouluun ehtimistä. Aina ei ehdi edes pikapusua antaa, kun on niin keskittynyt ehtimään ajoissa töihin. Lämmin suudelma rakkaalta kumppanilta rauhallisena hetkenä on eroottinen lahja, joka viestii läheisyydestä ja yhteydestä kahden aikuisen välillä. Lämmin suudelma voi myös tuntua ahdistavalta ja tunkeilevalta, jos oma keho ei ole valmis sitä vastaanottamaan, vaan kokee sen vaatimuksena tai toiveena seksistä. Kumppanin kanssa on hyvä puhua omista tuntemuksista ja odotuksista tai tarpeesta vain suudella ja nauttia siitä. Rento ja rauhallinen läsnäolo on arvokasta, varsinkin keholle, joka palautuu syöpähoidoista ja leikkauksesta. Keho kaipaa silloin usein lempeää ja turvallista kosketusta, ikään kuin hyvityksenä kaikelle ikävälle, jota se on joutunut kokemaan hoitojen aikana.

Miten sinun kehoasi on koskettu viime aikoina? Miten toivoisit kehoosi koskettavan? Minkälainen suhde sinulla on omaan kehoosi ja itseesi? Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia samalla kun rakentaa omaa seksielämää uudestaan sairauden jälkeen. Sairauden jälkeen keho ja mieli vaativat aikaa palautua ja asettua uuteen tilanteeseen. Kumppanin kanssa voi yhteistä eroottista elämää harjoitella kosketuksella. Voitte koskettaa toisianne niin kuin toivoisitte itseänne koskettavan. Kosketuksista ja niiden eroista on hyvä puhua yhdessä. Kosketuksessa on paljon voimaa ja energiaa, kun sille uskaltautuu antautumaan.

Ihania ja läsnäolevia läheisyyden hetkiä kaikille upeille naisille!

Eriikka Sailo

Pari- ja seksuaaliterapeutti, psykoterapeutin opintoja suorittavan Eriikka Sailo käsittelee seksuaalisuuteen tai parisuhteisiin liittyviä asioita blogiteksteissään.

Lue myös:

Parempaa kuin seksi

Mikä saisi minut liikkeelle ja liikkumaan omaksi ilokseni? Huokailen yhdessä ystävättä­rieni kanssa melkein aina kun nähdään. Liikakilot ärsyttävät meitä kaikkia ja olo tuntuu epäviehättävältä. […]

Lue lisää

Millaisen seksielämän haluan itselleni rakentaa?

Luonto on vehreä ja aurinko häikäisee silmiä, ihana lämpö tuntuu iholla. Onko tämä sitä elämisen ihanuutta, jota odotellaan koko talvi? Mitä sinä odotat elämältä ja mikä tekee siitä ihanan […]

Lue lisää

Rintasyöpäpotilas – upea, ihana, seksuaalinen nainen

Sairauden kohdatessa kehomme moitteettomuuden illuusio rapisee. Pysähdymme pohtimaan uudella tavalla kehomme kautta kokemiamme asioita, myös seksuaalisuutta.

Lue lisää