Knock Out!
Parikymppisenä tutustuin pleikkapeliin nimeltä Tekken. Pelissä erinäköiset, kokoiset ja erilaisista taustoista tulevat hahmot, jotka hallitsivat kirjon erilaisia taistelulajeja, taistelivat toisiaan vastaan. Kun ottelu oli ohi, ruutuun ilmestyivät kirjaimet K.O, knock out, täystyrmäys. Taistelun hävinnyt hahmo lensi selkä kaarella tatamiin komeasti tömähtäen.
Kun nyt sairaanhoitajana kuulen jonkun puhuvan syövän sairastamisesta taisteluna, ajatuksiin nousee edelleen hakematta kyseinen peli. En voi olla kuvittelematta mielessäni potilasta näyttöruudulla potkimassa, lyömässä, hakkaamassa, väistelemässä, torjumassa ja selättämässä uhkaavaa vastustajaa. Vastustajalla on keinot hanskassa: se yllättää, iskee, hämää, hiipii, täräyttää, torjuu ja rikkoo. Joskus potilas lyö vastustajan kanveesiin – mutta jää odottamaan seuraavaa erää ja seuraavaa iskua.
Tämä mielikuvituksellinen tilanne ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Se on juurikin vain mielikuvitusta, mielikuva, jota media toisinaan haluaa tarjoilla sankaritarinana: ”Hän voitti syövän” tai ”Hän selätti syövän.” Toisaalta vastakkaisella mielikuvalla taas sanoitetaan tilannetta, jossa sairaus ei parantunutkaan: ”Hän hävisi taistelun syöpää vastaan” tai ”Syöpä vei hänestä voiton”.
Sairauden keskellä ajatus taistelusta, voittamisesta tai häviämisestä, voi tuntua väärältä, loukkaavaltakin. Väitän, että syöpään sairastunut ei juuri ajattele käymäänsä sairaustaivalta poikkeuksellisen tiukkana nyrkkitappeluna. Jos syöpä saadaan parannettua, varmasti olo on helpottunut. Se voi olla samalla epätietoinen, epätoivoinen, jyrän alle jäänyt ja hämmentynyt. Tässäkö tämä oli? Entä jos se tulee uudestaan?
Elämä ei koskaan enää palaa juuri samanlaiseksi kuin ennen sairautta. Ja jos syöpä, se kavala vastustaja, sitten uusiutuu, leviää ja lähettää etäpesäkkeitä, tuskin sairastunut silloinkaan miettii, että oikean koukun vastustajan leukaan olisi vain pitänyt olla tiukempi. Joskus ”taistelussa” ei vain voi voittaa, vaikka taistelutahto olisi kuinka kova ja kaikki parhaat iskut olisivat käytössä. Joskus kaikesta parhaasta yrityksestä huolimatta sairaudellekin joutuu myöntämään, että nyt tuli täystyrmäys.
Osa potilaista voi toki tuntea taistelu- ja voittopuheen omakseen, ja hyvä niin. Mutta heille, joille jo ihan sairastamisessa, ilman potkuja, lyöntejä ja hyökkäyksiä, on riittävästi, taistelupuhe voi olla väsyttävää. Siihen voi sisältyä tahtomattakin ajatus, että jos hävisit, et taistellut tarpeeksi. Väite ei ole vain lannistava – se on loukkaava.
Miksi sitten sotaan ja taisteluihin liittyvä sanasto yhdistetään edelleen niin vahvasti syöpäsairauteen? En tiedä, onko taistelu -sanan käyttäminen syövän yhteydessä alun perin ihan kotimaista perua, vai epäonninen käännös englanninkielisestä ”Fight cancer!” -iskulauseesta. Joka tapauksessa tällä kertaa ilmaisuvoimassa rikkaan kotimaisen kielemme pesee englanti, jossa fight -sana saa monimuotoisemman tulkinnan.
Jos vertaa suomen ”taistelu” -sanaa englannin ”fight” -sanaan, löytää näistä yhteneväisyyksien ohella myös eroja. ”Fight” -sanan voi nimittäin kääntää taistelun tai tappelun ohella myös esimerkiksi tsemppaamiseksi tai tavoitetta kohti menemiseksi. Sairastunut joutuu varmasti tsemppaamaan itseään hoitopolun varrella moneenkin kertaan. Samoin hän, yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa, asettaa tavoitteita pitkin hoitopolkua ja parhaassa tilanteessa saa koko hoidon ajan tukea, tietoa ja tsemppiä sairauden kanssa elämiseen. Konkreettinen tukeminen, esimerkiksi tutkimukselle lahjoittaminen, on myös osa tätä tavoitetta kohti menemistä.
Miten sitten omalla kielellämme voisi ilmaista saman ilman voitto- tai häviöpuhetta? Tarvitseeko voitto- tai häviöpuhetta ylipäätään? Jokainen päättäköön sen omalla kohdallaan itse.
Mutta ulkopuolelta ei kannata sairastuneelle taisteluneuvoja jakaa. Tsemppaaminen, myötäeläminen, tukena oleminen ja eteenpäin auttaminen – ne ovat tervetullutta ”fight”:ia.
Ja jos syöpäkummituksen saa mielestä pois vaikka siten, että hakkaa pleikkapelin hahmoja nenään, tai vielä parempi – oikeaa nyrkkeilysäkkiä koko kropan vimmalla ja voimalla – se on ihan ok. Koska vaikka sairastuneelle syöpä ei olekaan taistelu, voitto tai häviö, meistä jokainen voi liittyä ajatukseen, että sairautena se pirulainen ansaitsee saada turpaan. Fight cancer until it’s knocked out.
