Ystäväni sai juuri valtavan tärkeitä terveyteen liittyviä uutisia. Edessä on hoito, joka on vaativa, eikä lainkaan vaaraton, mutta elintärkeä. Olen tavattoman kiitollinen ja iloinen tänä keväisenä, aurinkoisena päivänä siitä hyvästä hoidosta, jota Suomessa saamme. Noita hoitoja ei monelle ole vielä tehty.

Siksi uutinen on samanaikaisesti sekä valtavasti toivoa ja kiitollisuutta nostattava, että pelottava. Jonkun on oltava tutkimuksen etulinjassa – ei vain tutkijana, vaan myös potilaana. Tieto sai minut pohtimaan sitä, miten tärkeitä alati kehittyvien hoitojen ohella ovat he, jotka noita hoitoja ottavat vastaan.

Miten jokainen sytostaatti, säde, leikkaustekniikka, täsmälääke, immunologinen hoito on kerran ollut siinä vaiheessa, että sitä on kokeiltu ensimmäisiä kertoja ihmispotilaalle. Joku on ollut edelläkävijä. Joku on saanut avun, joku on ollut lääketieteelle elintärkeä esimerkki siitä, että tietty hoito on tehokasta ja vaikuttavaa. Jokainen kokeilu on ollut tienraivaamista meille muille, jotka ehkä jonain päivänä myös näitä hoitoja tarvitsemme.

Kun käydään keskustelua lääkehoitojen kohdentamisesta ja resursseista, pitäisi pitää mielessä myös tämä tienraivaajien joukko. Silloinkin, kun jokin hoito ei ehkä auta pitkään, saamme kultaakin kalliimpaa tietoa siitä, mikä, miksi, miten ja kenelle yksi hoito tehoaa ja toinen ehkä ei.

Resursseissa emme koskaan puhukaan vain siitä, kenelle niitä kohdennetaan nyt. Puhumme myös tulevista vuosista, ja puhumme niistä kahdesta eri näkökulmasta ja kahdessa eri aikatasossa. Yhdelle jokainen tuleva aamu on lahja. Toiselle kokeellisen hoidon tulokset tulevat todellisuudeksi jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.

Kummassakin tapauksessa keskiössä on ihminen ja ihmiset, joille tässä lääketieteellisesti korkeatasoisen hoidon maassa haluamme parhaan mahdollisen, ja mahdollisimman terveen ja laadukkaan elämän.

Kiitos teille, jotka kuljette edellä ja annatte mahdollisuuden myös lääketieteen uusille mahdollisuuksille. Kuka tahansa meistä voi olla seuraava.

Tiina Huhtanen

Tiina Huhtanen on Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry:n sairaanhoitaja ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on pappi ja teologian tohtori.

Lue lisää aiheesta

Aamukävelyllä 31.5.2020 klo 5.30

Hyvin erikoinen kevät on nyt takana. Tänään on sen viimeinen päivä ja on aika vilkaista sitä vielä kerran ja jättää se sitten taakse. Päätin lopettaa epätavallisen ajanjakson poikkeavalla […]

Lue lisää

Adoptoin norsun!

– Tervetuloa tekemään lopputyötä meidän kulttuurilaitokseemme. Valmistut ensi vuonna ja minua kiinnostaisi tietää, missä näet itsesi tulevaisuudessa, työelämää ajatellen? kysyi kulttuurilaitoksen […]

Lue lisää

Ajatusleikki: lisää, älä ota pois

Mitä jos lähtisitkin siitä ajatuksesta liikkeelle, mitä itsellesi hyvää tekevää voisit tänään lisätä ruokavalioosi?

Lue lisää