Ei kenenkään syy, Samantha!
2000-luvun alkupuolella seurasin telkkarista Sinkkuelämää (Sex and the City) -sarjaa. Viimeisellä kaudella yksi päähenkilöistä sairastuu rintasyöpään. Juoni kuvaa hoitojen etenemistä, sivuvaikutuksia, vaikutuksia ihmissuhteisiin, hyvän hoidon saamista varten käytävää kamppailua ja miljoonia kysymyksiä.
Miksi sairaus tuli juuri minulle? Mitä jos kuolen? Mitä jos muutun pysyvästi? Mitä jos en saa tarvitsemaani hoitoa? Mitä jos syöpä jää lymyyn jonnekin, eikä kaikkea saadakaan pois? Miten syöpä vaikuttaa läheisiini? Miten läheiseni kestävät minussa tapahtuvan muutoksen? Mikä on kehoidentiteettini syövän jälkeen? Mistä sairastumiseni johtuu? En ymmärrä. Miksi tämä tapahtui minulle?
Viimeisin kysymys saa sarjassa pidemmän käsittelyn. Samantha on leikkauksen jälkeen lääkärin vastaanotolla ja pohtii, miksi sairaus tuli hänelle. Lääkäri vastaa, että monikin asia voi vaikuttaa syövän syntyyn: “siihen voi olla geneettisiä syitä, mutta koska suvussasi ei ole rintasyöpää, moni tekijä voi vaikuttaa: ravitsemus, elintavat ja -valinnat. Joidenkin tutkimusten mukaan naisilla, joilla ei ole lapsia, on kohonnut riski saada rintasyöpä…” Keskustelun päätteeksi Samantha ryntää pois vastaanotolta loukkaantuneena kokemuksesta, että lääkäri on syyllistänyt häntä ”vääristä” elämänvalinnoista.
Kun katsoin sarjaa ensimmäisen kerran, tulkitsin Samanthan tunnereaktion ylimitoitetuksi sairauden aiheuttaman stressin keskellä. Nyt, liki 20 vuotta myöhemmin ja hieman elämää itsekin nähneenä, koen lääkärin sanat syyllistäviksi, kylmiksi ja osoitteleviksi. On totta, että inhimillisessä elämässä on monia tekijöitä, jotka voivat altistaa sairastumiselle moniin eri sairauksiin. Lääketiede tuntee monta syövän syntyyn vaikuttavaa tekijää geeneistä ravitsemukseen ja säteilystä elintapoihin. On myös edelleen paljon tekijöitä, joita lääketiede ei vielä tunne.
Osaan näistä tekijöistä voimme itse vaikuttaa syömällä hyvin, liikkumalla ja välttämällä tupakkaa ja alkoholia. Nämä ohjeet tuskin tulevat kenellekään uusina ja yllättävinä. Mutta edelleenkään moniin syövän syntyyn vaikuttavista tekijöistä emme voi itse vaikuttaa millään tavoin. Mutta se ei ole ensisijainen syy, miksi lääkärin sanat kismittävät.
Sairastuneen kannalta kun on oikeastaan yhdentekevää, mikä sairastumisen lopulta aiheutti. Tärkeintä on, että siitä ei ole tarpeen kokea syyllisyyttä tai etsiä syyllisiä ja aiheuttajia. Syyllisjahti syö suotta energiaa tärkeimmältä, eli itse elämältä. Tärkeämpää kuin selvittää mahdollisia syitä ja seurauksia, on saada sairauteen paras mahdollinen saatavilla oleva hoito ja tukea siihen, että katseen voisi suunnata kohti tulevaisuutta, tuopa se tullessaan mitä tahansa.
Miten lääkärin siis olisi ollut parempi vastata Samanthalle? Ei tähän ole yhtä oikeaa vastausta, mutta ehkä jotain sellaista, että ”Hyvä kysymys. Kukaan ei voi varmuudella tietää, miten ja miksi syöpä tuli juuri Sinulle. Sinun elämäsi ei johtanut syöpään, vaan syöpä sattui tulemaan elämääsi. Mutta olet hyvissä käsissä ja saat hoitoa. Syyllisen etsimisen sijaan yritä löytää voimavaroja elää elämääsi tässä ja nyt.”
Mitä sitten on elämän eläminen tässä ja nyt? Mitä se on terveelle? Mitä se on sairastuneelle? Ainakin toivoisin, että se ei ole pelkkää painonhallintaa, tipattomuutta, savuttomuutta, viherpirtelöä ja pidättäytymistä. Sinkkuelämää-sarjan Samanthalle se ei ainakaan ollut pelkästään näitä, vaan paljon myös – ja ehkä ennen kaikkea – iloa ja pirskahtelua, irtiottoja ja omannäköisen arjen elämistä.
Ei ole sattumaa, että Samanthan roolihahmolle kirjoitettiin rintasyöpä. Sarjan käsikirjoittaja Jenny Bicks sairastui itse rintasyöpään, ja halusi kirjoittaa sarjaan omista kokemuksistaan, kuvitteellisesta näkökulmasta. Samanthan näyttelijä Kim Cattrall otti haasteen vastaan. Sarjassa rintasyövästä ei näytetä vain hiuksetonta kamppailua, sytostaattihoitojen aiheuttamia suuhaavaumia tai seksuaalista haluttomuutta.
Sarja haluaa kuvata syövän myös inhimillisestä, joskus järjenvastaisesta, usein väsyttävästä, toisinaan turhauttavasta ja pelottavasta, näkökulmasta. Mutta ennen kaikkea sarja kuvaa sitä, että riippumatta siitä, miksi ikäviä asioita tapahtuu, niiden ei tarvitse antaa varastaa elettävää hyvää elämää, johon sisältyy arjen ohella juhlaa. Viherpirtelön rinnalla kuohuviiniä. Haluttomuuden ja voimaannuttavan läheisyyden ja nautinnon aaltoliikettä. Liikunnan ohella makoilua ja rentoutumista. Ruokahaluttomuuden jälkeen elämyksellisiä ruokakohtaamisia läheisten kanssa.
Siis elettävää ja nautittavaa elämää, vailla syyllisyyttä. Vaikka osa sarjan maailmasta on vanhentunut, tässä juonen kaaressa on jotain tänäänkin ajankohtaista.
Sarjan päättyessä näyttää siltä, että Samantha on parantumassa sairaudestaan. Parantumista symboloi poikaystävän lähettämistä kukkasipuleista versova uusi elämä. Viesti on vahva myös parantumatonta sairautta sairastaville: niin kauan kuin elämä versoo, versoo myös toivo huomisesta. Jos huominen koittaa, siitä on lupa nauttia ilman turhaa syyllisyyttä, syyllistämistä tai syyllisten etsimistä.
Elämä heittää meille eteen erilaisia sattumia, joiden keskellä luoviessa nauttiminen juuri tästä hetkestä tänään ei ole vain sallittua, vaan elämännälän esittämä vaatimus.
