Tutkimus tuo toivoa
"Hitaasti ja välillä pysähdellen ja pettymyksiä niellen, mutta kuitenkin varmasti, tieteellinen tutkimus etenee. Uusia hoitomuotoja löytyy. Uskalletaan jo puhua yksittäisistä levinnyttä rintasyöpää sairastaneista, jotka ovat parantuneet taudistaan."
Kun aloitin sairaanhoitajana Rintasyöpäyhdistyksessä kesällä 2021, ensimmäisiin työtehtäviini kuului osallistuminen Europa Donnan MBC Advocacy -webinaariin. Se oli etäwebinaari, jossa kuultiin asiantuntijoiden puheenvuoroja viimeisimmistä löydöistä levinneen rintasyövän tutkimuksessa sekä keskusteltiin potilasedustajien kanssa. Tuossa webinaarissa yhden puheenvuoron piti lääkäri Fatima Cardoso Lissabonin Champalimaud -klinikan rintasyöpäyksiköstä.
Cardoso piti todella selkeän ja helposti avautuvan luennon levinneen rintasyövän viimeisimmistä hoitomuodoista. Luento oli kokonaisuutenakin todella mielenkiintoinen, mutta erityisen pysäyttävää oli, kun hän totesi, että ”levinnytkin rintasyöpä on lähitulevaisuudessa parannettavissa oleva sairaus”. Lähitulevaisuudessa! Lause tuntui niin mullistavalta, että minun piti kelata luennon nauhoitetta moneen kertaan, ennen kuin uskoin Cardoson todella sanoneen niin.
Vaikka olin ollut tehtävässäni vasta vähän aikaa, olin jo sairaanhoitajaopintojen harjoittelun aikana nähnyt ja ymmärtänyt, että levinnyt rintasyöpä nähtiin varsin lohduttomana ja lopullisena diagnoosina. Jotkut diagnoosin saaneista menehtyivät vain viikkoja sen jälkeen, kun saivat tiedon sairaudestaan. Toiset siinä elämänvaiheessa, kun kaiken piti olla vasta edessä. Jäi puolisoita, jäi pieniä lapsia.
Levinnyt rintasyöpä on vienyt vertaistukijoitamme. Se on vienyt ihmisen, jonka kanssa olin juuri syvemmin rakentamassa ystävyyttä. Tätini menehtyi levinneeseen rintasyöpään. Sairaus siis kosketti ja koskettaa myös henkilökohtaisesti.
Vaikka en voi tietää, miltä sairastuneista tuntuu, pelkkä tieto sairauden julmuudesta tuntui käsittämättömän epäreilulta. Miten voi olla sairaus, jolle mitään ei ole tehtävissä?! Tämä epätoivo heijastui tuossa webinaarissa myös niiden sairastuneiden puheenvuoroista, joille oli annettu joko vähän tai ei lainkaan toivoa: ”Antakaa meille edes jotain!”
Levinnyttä rintasyöpää ei edelleenkään, viisi vuotta myöhemmin, voida ainakaan kokonaan parantaa. Yhä joillakin syöpä on niin aggressiivinen, että se etenee nopeasti eikä keinoja taudin jarruttamiseen löydy. Yhä levinneen rintasyövän diagnoosin saaminen on kriisi ja sokki.
Mutta olen saanut aitiopaikalta seurata myös yhä parempien ja yhä paremmin kohdistettujen hoitojen kehityksen. Olen alkanut pikkuhiljaa sisäistää Cardoson sanojen käyvän toteen. Hitaasti ja välillä pysähdellen ja pettymyksiä niellen, mutta kuitenkin varmasti, tieteellinen tutkimus etenee. Uusia hoitomuotoja löytyy. Joillakin HER2-positiiviseen rintasyöpään sairastuneilla tilanne on pysynyt stabiilina jo vuosia. Uskalletaan jo puhua yksittäisistä levinnyttä rintasyöpää sairastaneista, jotka ovat parantuneet taudistaan. Kontrolleissa syöpää ei näy enää missään. Toisilla immunologiset hoidon tepsivät lähes ihmettä vastaavalla tavalla. Tiede on ihmeellistä!
Tieteen tuoma toivo näkyy myös konkreettisesti saamissani yhteydenotoissa. Levinneen rintasyövän diagnoosin saaneiden äänessä saattaa nyt kuulla toivon ja valon pilkahduksen entisen epätoivon ja lamaannuksen sijaan. Sairastuneille on oikeasti saatavilla yhä paremmin ja yhä kauemmin hyvän vasteen antavia hoitoja. Elinajanennusteet ovat pidentyneet selvästi. Mutta matka Cardoson ennustamaan tilanteeseen on vielä pitkä ja lisätutkimusta tarvitaan kipeästi. Jos haluamme pysyä syövänhoidon huippumaana, tämän kehityssuunnan varmistaa vain tutkimukselle jatkossakin taattu rahoitus. Tämän päivän tutkimus on huomisen lupaus parannettavissa olevasta syövästä.
