Saako tuumorista repiä huumoria? 

Keskustelin hiljattain ystäväni kanssa, joka käy tällä hetkellä läpi raskasta elämänvaihetta kuormittavan sairauden vuoksi. Hän kertoi arjestaan ja ajatuksistaan mustan huumorin sävyttämänä ja huokaisi sitten: “Ai kamala, saako tällaisella edes vitsailla?”

Tismalleen samaa kysymystä olen toisinaan kuullut myös syöpään sairastuneiden pohtivan.

Huumori kuuluu myös vaikeisiin hetkiin

Tehdään jo heti kärkeen selväksi: minulla ei ole valtuuksia eikä aikomusta määrätä mitä kukin rintasyöpään sairastunut saa tai ei saa sanoa. En ole myöskään itse sairastanut syöpää, joten en siksikään halua laittaa sanoja kenenkään sairastuneen suuhun.

Mutta kanssakulkijana, läheisenä, kuuntelijana ja toisaalta omista mielen haasteistani vuosikausia vitsailleena näen ja tiedän, miten monenlaisin tavoin ihmiset rakentavat suhdettaan vaikeaan tilanteeseen. Ja siksi halusin pysähtyä tämän mielenkiintoisen teeman äärelle.

Huumori on yksi tapa käsitellä omaa sairauttaan. Se voi olla keino hengähtää hetken ja tuoda tilanteeseen jotain tuttua ja inhimillistä silloin, kun kaikki muu tuntuu vieraalta. Huumori voi olla myös tapa ottaa hieman valtaa takaisin itselleen tilanteessa, jossa moni asia on pelottavaa, epävarmaa ja oman vaikutusvallan ulkopuolella.

Ehkä juuri siksi kysymys ei niinkään kuulu, saako sairaudesta vitsailla, vaan ennemmin miten, milloin ja kenen niin kannattaa tehdä.

Jokaisella on oikeus nauraa omalle kokemukselleen

Kun ihminen vitsailee omasta sairaudestaan, huumori on usein enemmän kuin pelkkä vitsi. Se voi olla tapa jäsentää jotain vaikeasti käsitettävää, tapa pitää pelkoa edes vähän kauempana tai vaikkapa tapa olla edelleen oma itsensä elämän kriisinkin äärellä.

Joskus huumori on hyvin mustaa, joskus kuivaa, joskus absurdiakin. Ja kaikkea sitä sen pitää saada olla. Sairastuneella on oikeus suhtautua omaan tilanteeseensa juuri niin kuin se hänelle itselleen parhaalta tuntuu. Yhdelle huumori on luonteva tapa käsitellä koettua, toiselle se ei tuo lainkaan helpotusta. Molemmat tavat ovat yhtä oikeita.

Saako sairastuneen läheinen vitsailla?

Mutta entäpä me muut? Sairastuneen rinnalla kulkijat? Sama vitsi, joka sairastuneen suusta voi tuntua helpottavalta ja vapauttavalta, voi ulkopuolisen sanomana tuntua syvästi satuttavalta tai ohittamiselta. Ja taas vertaisen suusta.. no, vertaistuelta! Siltä, että joku toinen todella ymmärtää tämän tilanteen absurdiuden.

Väitän, että huumorissa ei ole kyse pelkästä vitsin sisällöstä, vaan vuorovaikutuksesta, jossa se kerrotaan. Se, kuka sanoo ja milloin, on ratkaisevaa. Turvallisessa ja läheisessä suhteessa huumori voi rakentaa yhteyttä. Se voi olla merkki siitä, että vaikeasta asiasta voidaan puhua ilman, että kaikki romahtaa. Että sairaudesta voidaan joskus puhua myös muuhun kuin surumieliseen ja vakavan hartaaseen sävyyn.

Mutta jos yhteinen sävel puuttuu, huumoriksi tarkoitettu heitto voikin iskeä kuulijaansa kivuliaasti. Ehkä voisi sanoa näin: huumori tarvitsee luvan. Ja sen luvan voi antaa vain se, jota asia koskee.

Huumorin tutkitut hyödyt syöpäpotilaille

Huumorin ja nauruterapioiden vaikutusta syöpää sairastaviin on myös tutkittu tieteellisesti. Tulokset ovat vaihtelevia ja osoittavat, että on myös henkilöitä ja tilanteita, joissa huumorista ei ole hyötyä. Silti enemmistö tutkimuksista näyttää osoittavan, että huumori ja nauru voivat parantaa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä elämänlaatua.

Oli sitten kyse sitten arkisissa tilanteissa kohdatuista huumorin hetkistä tai systemaattisista nauruterapioista, huumori voi lievittää sekä psyykkisiä oireita kuten ahdistuneisuutta tai masentuneisuutta että fyysisiä oireita kuten kivun kokemusta tai väsymystä. Eräässä kokoomatutkimuksessa todettiin myös, että huumori voi jopa parantaa sairastuneen ja häntä hoitavien ammattilaisten vuorovaikutusta ja lisätä turvallisuuden kokemusta. Aika mahtavia tuloksia!

Onko huumorista haittaa?

Aina sairastuneen itsensäkään heittämä huumori ei ole pelkästään helpottava keino. Se voi olla myös suoja, jonka taakse kätkeytyy pelkoa, surua tai vihaa, joille ei ole vielä löytynyt sanoja. Joskus huumori toimii niin hyvin, että se peittää alleen tunteita, joita olisi tärkeää kohdata myös muilla tavoin.

Tämä ei tietenkään tee huumorista väärää. Päin vastoin, suoja voi olla juuri sitä, mitä ihminen siinä hetkessä tarvitsee. Voi olla, että kivuliaiden tunteiden kohtaamisen hetki on vasta myöhemmin. Ehkä sitten, kun rankat hoidot ovat ohi tai arki saavuttanut hoitojen jatkuessa sellaisen tasapainon, että on voimia käsitellä myös syövän jättämiä henkisiä jälkiä.

Mutta ehkä on hyvä pysähtyä välillä kysymään: helpottaako tämä huumori vai estääkö se minua tuntemasta? Usein vastaus ei ole joko-tai, vaan sekä-että. Ainakin toivon, että vitsailusi kumpuaa hyväntahtoisesta myötätunnosta itseäsi kohtaan, itseä halventavan näkökulman sijaan.

Huumori sillanrakentajana

Siispä palataan vielä alkuun: saako tuumorista repiä huumoria?

Kyllä, totta kai saa, jos haluaa! Mutta luvan kysymisen lisäksi kannattaa myös miettiä: Kenen huumorista on kyse? Mitä sillä haetaan? Millaisessa hetkessä se tapahtuu? Ja ennen kaikkea: miltä se tuntuu hänestä, jota asia koskee.

Huumori ei poista sairauden vakavuutta, mutta se voi muuttaa sitä, miten ihminen jaksaa kantaa sitä. Ja joskus se, että tilanteessa on tilaa myös naurulle, on yksi inhimillisimmistä asioista, mitä voimme toisillemme vaikeassa hetkessä antaa.