Syöpäpotilaan tilanne ei ole enää lohduton
Kiristyneessä taloustilanteessa terveydenhuollossa joudutaan pohtimaan entistä tarkemmin myös sitä, kuka saa hoitoa, mitä hoitoa ja millä perusteilla. Puhutaan hoitojen priorisoinnista ja karsimisesta. Usein keskustelu typistyy elinajan pidentämiseen, vaikka kysymys annettavan hoidon perusteluista on moniulotteisempi.
Lääkkeen tai hoidon vastetta ei tule mitata vain elinajan pituudella. Jokainen annettu hoito antaa tutkijoille korvaamattoman arvokasta tietoa siitä, miten kyseinen lääke vaikuttaa, mihin se tehoaa ja mihin ei, miten hyvän tai huonon vasteen se kuhunkin sairauteen antaa ja mitä asioita tulevaisuuden tutkimuksen tulisi huomioida, jotta hoidot tehoaisivat nykyistäkin paremmin.
Syövän hoito on edennyt viime vuosina valtavin harppauksin. Esimerkiksi levinneen rintasyövän kanssa eletään keskimäärin selvästi kauemmin kuin vaikka vielä viisi vuotta sitten. Uusia lääkkeitä muulle hoidolle reagoimattomaan sairauteen voi saada ainoastaan lääketutkimuksissa. Lääketutkimukset eivät myöskään rajoitu vain tutkimusajankohtaan, vaan saatujen tulosten perusteella luodaan edelleen uusia, tehokkaampia hoitokäytäntöjä. Myös epäonnistuneista kokeiluista tai yksittäiselle potilaalle hyödyttömistä hoidoista saadaan tarpeellista tietoa uusille tutkimuksille.
Olen työskennellyt Rintasyöpäyhdistyksen sairaanhoitajana neljä vuotta, ja viime vuoden aikana olen pannut merkille selvän trendin erityisesti levinnyttä rintasyöpää sairastavien yhteydenotoissa. Aiemman lohduttoman epätoivon tilalla on nykyään rauhallisesti ja jopa toiveikkaasti tilanteeseensa suhtautuvia sairastuneita.
Pohdin, mistä tämä voisi johtua, ja keksin kaksi mahdollista syytä. Ensimmäinen on terveydenhoidon ammattilaisten viestinnän selkeytyminen. Sairastuneelle on osattu rehellisesti, mutta toivoa antavasti, selittää, että levinneenkään syövän diagnoosi ei tarkoita välitöntä kuolemaa ja monia erilaisia hoitovaihtoja on saatavilla syöpätyypistä riippumatta.
Toinen mahdollinen selitys liittyy edelliseen kiinteästi, mutta on vielä olennaisempi syöväntutkimuksen jatkuvan rahoituksen kannalta: sairastuneille on oikeasti saatavilla yhä paremmin ja yhä kauemmin hyvän vasteen antavia hoitoja. Jos haluamme pysyä syövänhoidon huippumaana, tämän kehityssuunnan varmistaa vain tutkimukselle jatkossakin taattu rahoitus.
Säästöjä on mahdollista saada muualtakin kuin hoitojen ja tutkimusrahoituksen karsimisesta. Kehittyvän teknologian ja tekoälyn mahdollisuudet, potilastietojärjestelmien järkeistäminen ja yhtenäistäminen, korkeakoulutettujen sairaanhoitajien tehtävänkuvan laajentaminen sekä toimivien ja tehokkaiden sote-järjestöjen palveluiden integroiminen osaksi terveydenhoitojärjestelmää toisivat pitkällä aikavälillä eettisesti kestäviä säästöjä.
Ihmishengen on oltava päätöksenteossa aina eettinen itseisarvo: hoidon on oltava saatavilla kaikille tasapuolisesti vailla pelkoa säästökohteeksi joutumisesta.
Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien Lukijan mielipide-osastolla 28.6.2025
