Kun tulin ensimmäisen kerran mukaan Rintasyöpäyhdistyksen toimintaan sairaanhoitajaopiskelijana reilut neljä vuotta sitten, minut otettiin vastaan poikkeuksellisella lämmöllä. Tämä ensi kohtaaminen on mielessäni usein, koska harvoin elämässä tulee uudessa paikassa samalla tavalla sellainen olo, kuin olisi tullut kotiin. Täällä tuli.

Uskon sen johtuvan Rintasyöpäyhdistyksen työn ainutlaatuisuudesta ja siitä, että kenellekään tämä paikka ei ole ”vain työpaikka”. Tämä on sydämen työtä, joka rakentuu sille pohjalle, että kukaan ei saisi jäädä sairautensa kanssa yksin.

Vertaistuen merkitys

Erityisen kirkkaasti tämä näkyy vertaistukijoidemme tekemässä työssä. He ovat olemassa, jotta jokaisella sairastuneella olisi mahdollisuus saada kohdata ihminen, joka on kokenut jotakin samankaltaista. Vertaistuki on omastaan antamista ilman odotusta vastineesta. Se on hoitava lisä sairauden lääketieteellisen hoidon rinnalla.

On tutkittu, että samankaltaisen asian kohdanneen kanssa keskusteleminen auttaa hälventämään omia pelkoja ja huolia, voi nopeuttaa toipumista ja asian käsittelemistä sekä tukea kuntoutumista. Vertaistuen piirissä olevat kokevat usein pystyvänsä käsittelemään sairauden aiheuttamaa mielen myllerrystä paremmin kuin he, joilta tuo tuki puutuu. Jo asian sanoittaminen ääneen saattaa saada pelottavan asian kohtaamiseen hallinnan tunnetta.

Vertaistuki voi keventää terveydenhoitojärjestelmän taakkaa

Vertaistuki voi myös keventää muutenkin kovilla olevan terveydenhoitojärjestelmän taakkaa. Ylimääräiset yhteydenotot hoitavaan tahoon voivat jäädä ottamatta, kun mieltä vaivaavaan kysymykseen saa vastauksen vertaiselta. Tai huoli hälvenee, kun näkee että joku on tästäkin koettelemuksesta ennen minua selviytynyt.

Hoitoa vertaistuki ei tietenkään korvaa eikä pyrikään siihen, ja joskus myös mieli tarvitsee vertaistukijan tuen lisäksi myös ammattilaisen tukea. Mutta vertaistuki voi toisinaan olla myös riittävä tuki: elintärkeä tieto siitä, että tästä on mahdollista päästä eteenpäin.

Kahta samanlaista sairautta ei ole, ei edes lääketieteelliseltä profiililtaan samankaltaisessa rintasyövässä, eikä kahta samanlaista sairastunutta. Kuitenkin kun vierestä näen ja koen vertaisuuden voimaa, näen ihan konkreettisesti sen katseen, joka ymmärtää syvemmin, paremmin ja tarkemmin, mitä toinen on parhaillaan käymässä läpi.

Vertaistuki on Rintasyöpäyhdistyksen toiminnan ydin

Olen vertaistukijoiden koulutuksessa kuvannut asiaa kuilun ylittämisenä. Kun sairastuu vakavasti, seisoo ikään kuin kuilun partaalla – pelkää putoamista, pelkää ehkä kuolemaa, pelkää isoa tuntematonta tulevaisuutta, joka avautuu edessä lohduttomana ja pelottavana.

Vertaistukija on se ihminen ihmiselle, ymmärtävä katse, joka katsoo kuilun toiselta puolelta. Pelkkä katse voi auttaa ymmärtämään, että et ole sairautesi kanssa yksin. Joku toinenkin on kulkenut tätä polkua edelläsi; kenties ylittänyt kuilun haparoiden, melkein siihen pudoten, kaatuen ja jälleen nousten.

Ehkä kuilu tuijottaa häntä edelleen takaisin, ehkä lopullista paranemista ei ole luvassa. Joka tapauksessa vertaistukija uskaltaa katsoa kuilun yli takaisin, tekee kokemasi ja tuntemasi näkyväksi, näkee Sinut. Hän tekee kuilun ylittämisen tai kuilun kanssa elämisen siedettävämmäksi.

Rintasyöpäyhdistyksen ovat perustaneet alun perin vertaistukijat, me palkatut työntekijät olemme tulleet mukaan vasta paljon myöhemmin. Ilman teitä, vertaistukijat eli Vetut, ei olisi Rintasyöpäyhdistystä, eikä sitä sydämestä ja jaetusta kokemuksesta nousevaa toimintaa, joka päivittäin tulee kullanarvoisessa vapaaehtoistyössänne näkyväksi. Kiitos kun kuljette rinnalla!

Uusia vertaistukijoita koulutetaan syksyllä

Syksyllä 2025 on mahdollista kouluttautua Rintasyöpäyhdistyksen vertaistukijaksi. Maksuton koulutus järjestetään etänä, joten osallistua voi mistä päin tahansa. Voit hakea koulutukseen mikäli hoitojesi päättymisestä on kulunut vähintään 1-2 vuotta ja koet, että sinulla on voimavaroja tukea toista.

Lue lisää ja hae mukaan vertaistukijaksi täällä ❤️

Tiina Huhtanen

Tiina Huhtanen on Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry:n sairaanhoitaja ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on pappi ja teologian tohtori.

Ajankohtaista

Varhaisvaiheen rintasyövän nykyhoito

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja sen ennuste on yleisesti hyvä. Suurin osa rintasyöpään sairastuneista paranee hoitojen avulla kokonaan. Rintasyövän mammografiaseulonnalla on iso merkitys […]

Lue lisää

Yhä useampi hyötyy säästävistä leikkausmenetelmistä

Rintasyövän leikkaushoito muuttuu jatkuvasti säästävämpään suuntaan. Vartijaimusolmuketutkimus voidaan jättää tekemättä tietyltä potilasryhmältä ja neoadjuvanttihoidon jälkeiset kainalontyhjennysleikkaukset […]

Lue lisää

Terveisiä Barcelonasta: EBCC15 konferenssi kuuluu meille kaikille

Aurinkoisena maaliskuisena keskiviikkoaamuna Barcelonan kansainväliseen konferenssikeskukseen kulkee tasaisena virtana eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä: tutkijoita, potilasedustajia, lääkäreitä […]

Lue lisää