Rintasyöpään sairastuneen kokemuksia kuvaava Arjen Paikka Vaikka -animaatio voitti viisi vuotta sitten kansainvälisen palkinnon. Vuoden 2020 The EBCC-12 (European Breast Cancer Conference) Arts and Humanities Award myönnettiin henkilölle, joka taiteellisen työnsä kautta toi jotain uutta rintasyövän kanssa selviämiseen.

Viiden vuoden aikana animaation kuvaaja ja käsikirjoittaja Sari Nyman on saanut paljon palautetta vertaisiltaan ja syöpään sairastuneen läheisiltä. Animaation on koettu kuvaavan todenmukaisesti syöpään sairastuneen kokemuksia; toisaalta se on tarjonnut mahdollisuuden tulkita tarinaa monella tapaa. Myös itketty on. ”Sain palautetta syöpähoitojen akuutissa vaiheessa olevalta. Totesimme, että vaikeat hetket loppuvat joskus”, muistelee animaation tekijä.

Viisi vuotta myöhemmin, Arjen Paikka Vaikka -animaation jatko-osassa eletään arkea, nautitaan – ja jaetaan sairastumisen taakkaa. Animaation jatko-osa Arjen Paikka Vaikka 2 sai ensi-iltansa Rintasyöpäyhdistys Europa Donnan 20-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä Vertaisuuden voimalla -tapahtumassa Lappeenrannassa. Kuten uudessa animaatiossa, niin myös Rintasyöpäyhdistyksen juhlavuonna etsitään elämäniloa ja juhlistetaan vertaistoimintaa.

Lisätietoa animaatiosta:
Sari Nyman p. 040 5080272, sarihan.nyman@gmail.com

 

 

Kuvat: Sari Nyman – Arjen Paikka Vaikka 2

Ajankohtaista

Varhaisvaiheen rintasyövän nykyhoito

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja sen ennuste on yleisesti hyvä. Suurin osa rintasyöpään sairastuneista paranee hoitojen avulla kokonaan. Rintasyövän mammografiaseulonnalla on iso merkitys […]

Lue lisää

Yhä useampi hyötyy säästävistä leikkausmenetelmistä

Rintasyövän leikkaushoito muuttuu jatkuvasti säästävämpään suuntaan. Vartijaimusolmuketutkimus voidaan jättää tekemättä tietyltä potilasryhmältä ja neoadjuvanttihoidon jälkeiset kainalontyhjennysleikkaukset […]

Lue lisää

Terveisiä Barcelonasta: EBCC15 konferenssi kuuluu meille kaikille

Aurinkoisena maaliskuisena keskiviikkoaamuna Barcelonan kansainväliseen konferenssikeskukseen kulkee tasaisena virtana eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä: tutkijoita, potilasedustajia, lääkäreitä […]

Lue lisää