Blogi , 29/06/2020

Rintasyöpä uhkaa naiseutta – pari sanaa syövästä ja seksielämästä

Seksuaalisuudella ja seksielämällä on suuri merkitys läheissuhteille ja siten sosiaaliselle tuelle. Vakavaan sairauteen sairastumisen myötä seksuaalisuus kuitenkin koetaan uhatuksi. Rintasyöpä voi uhata naiseutta sairastuneen itsensä näkökulmasta mutta myös kaikissa sairastuneen läheissuhteissa.

Piirroskuvassa naishahmo, jonka rintojen paikalla on kukat. Vierellä sinisiä lehtiä ja kukkia.

Kuten blogisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin, tarkastelin väitöskirjassani rintasyövästä selviytymisen sosiaalisia ja psyykkisiä ulottuvuuksia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä: koherenssin tunnetta, tyytyväisyyttä elämään, sosiaalista tukea ja kuntoutusta. Tutkimuksessa korostui erityisesti sosiaalisen tuen ja seksuaalisuuden vaikutus elämäntyytyväisyyteen.

Tiedetään, että seksuaalisuus ja naiseus ovat keskeisimpiä tekijöitä rintasyövästä selviytymisprosessissa, ja on todettu, että seksuaalinen halukkuus, seksielämän tärkeys ja tyytyväisyys seksielämään vähenevät rintasyöpädiagnoosin jälkeen. Nuoret rintasyöpää sairastavat ovat huolissaan erityisesti seksuaalisuuden, hedelmällisyyden ja kehonkuvan muutoksista.

Vaikka väitöstutkimukseni mukaan rintasyövän sairastaneet naiset olivat yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin terveet verrokit, he olivat huomattavasti tyytymättömämpiä seksuaalielämäänsä kuin naiset muissa tutkimusryhmissä, masennusta sairastavia lukuun ottamatta. Tämä johtuu, ainakin osittain, syöpähoidoista ja hoidon jälkeisistä haasteista, syövän uusiutumisen pelosta sekä alhaisesta seksuaalisen vetovoiman kokemuksesta – rinnalla on väliä!

Seksuaalisuudella ja seksielämällä on suuri merkitys läheissuhteille ja siten sosiaaliselle tuelle. Vakavaan sairauteen sairastumisen myötä seksuaalisuus kuitenkin koetaan uhatuksi. Rintasyöpä voi uhata naiseutta sairastuneen itsensä näkökulmasta mutta myös kaikissa sairastuneen läheissuhteissa.

Yksi mielenkiintoisimmista väitöstutkimukseni havainnoista oli, että rintasyövästä selvinneet naiset pitivät seksielämäänsä vähemmän tärkeänä kuin terveet naiset. Eläminen parisuhteessa tai yksin ei selittänyt eroja eri tutkimusryhmien välillä. Tästä voidaan päätellä, että parisuhdetilanteen sijaan parisuhteen laatu on olennaisin seksielämän tärkeyteen ja tyytyväisyyteen vaikuttava tekijä.

Parisuhdetyytyväisyyden lisäksi kriittisiä seksielämään vaikuttavia tekijöitä ovat ikä ja mieliala, erityisesti masennusoireet. Tyytyväisyys seksielämään liittyy usein yksittäisiin muuttujiin, kuten fyysinen ja psyykkinen terveys sekä läheissuhteet. Korkean hyvinvointitason, sosiaalisen tuen – laadukkaiden pari- ja ystävyyssuhteiden –  ja korkean seksuaalisen tyytyväisyyden välillä on havaittu selkeä yhteys. Turvallinen kumppanuussuhde, sopeutuminen sairauteen, fyysinen läheisyys ja dialogiin pohjautuva kommunikointi sosiaalisissa suhteissa ennustavat tyytyväisyyttä seksielämään.

On täysin luonnollista, että ajatukset erotiikasta ja seksistä ovat kaukaisia, kun kaikki voimavarat tarvitaan sairaudesta selviämiseen. Vakavan sairauden myötä parisuhteen kumpikin osapuoli joutuu sopeutumaan vaikeaan, uudenlaiseen tilanteeseen. Mielen täyttävät monet kysymykset: rakastaako oma kumppani sairaudesta huolimatta, jaksaako pysyä vierellä, kun keho muuttuu? Sairastunut saattaa pohtia, miten muuttuva kehonkuva vaikuttaa omaan selviytymiseen ja itsetuntoon.

Parisuhteen peruspilarit, toisen huomioiminen ja kuunteleminen, ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun puoliso tai kumppani sairastuu – rintasyöpä ja sen tuomat muutokset vaativat molemminpuolista ymmärrystä. Avoin keskustelu sekä omien tunteiden ja tarpeiden esiin tuominen kannattaa!

Parisuhteeseen voi myös hakea asiantuntija- ja vertaistukea esimerkiksi hoitavalta taholta tai myöhemmässä vaiheessa kuntoutuksesta. Rintasyöpään sairastuneiden naisten mukaan lähipiirin ja hoitohenkilökunnan tuki ja läsnäolo ovat tärkeitä jaksamisen ja selviytymisen kannalta. Sairauteen sopeutuminen taas edellyttää, että seksielämään liittyviä ajatuksia ja kysymyksiä käsitellään avoimesti luotettavan tiedon saamisen varmistamiseksi.

Rintasyövästä selviytyneiden elämänlaadun ylläpitämiseen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen on tärkeä kansanterveyshaaste. Nyt saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää rintasyöpää sairastavien ja sairastaneiden sekä heidän läheistensä monipuolisten tukimuotojen kehittämisessä. Kuten väitöskirjani pohdintaosuudessa totean, palveluja on tarjottava paitsi rintasyöpää sairastaville ja sairaudesta selvinneille myös heidän läheisilleen kokonaisvaltaisen elämäntyytyväisyyden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.

Tämä blogi on toinen kolmen blogin sarjasta. Ensimmäinen osa osa käsitteli sosiaalisen tuen merkitystä ja kolmas kuntoutuksen mahdollisuuksia.

Minna Salakari

Minna Salakari on filosofian tohtori ja toimii Turun ammattikorkeakoulussa lehtorina ja projektipäällikkönä. Hänen väitöskirjansa selvitti rintasyöpään sairastuneiden naisten elämäntyytyväisyyttä sekä siihen vaikuttavia terveydellisiä ja sosiaalisia tekijöitä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös syöpään sairastuneiden kuntoutuksen vaikuttavuutta.

Ajankohtaista

Varhaisvaiheen rintasyövän nykyhoito

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, ja sen ennuste on yleisesti hyvä. Suurin osa rintasyöpään sairastuneista paranee hoitojen avulla kokonaan. Rintasyövän mammografiaseulonnalla on iso merkitys […]

Lue lisää

Yhä useampi hyötyy säästävistä leikkausmenetelmistä

Rintasyövän leikkaushoito muuttuu jatkuvasti säästävämpään suuntaan. Vartijaimusolmuketutkimus voidaan jättää tekemättä tietyltä potilasryhmältä ja neoadjuvanttihoidon jälkeiset kainalontyhjennysleikkaukset […]

Lue lisää

Terveisiä Barcelonasta: EBCC15 konferenssi kuuluu meille kaikille

Aurinkoisena maaliskuisena keskiviikkoaamuna Barcelonan kansainväliseen konferenssikeskukseen kulkee tasaisena virtana eri-ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä: tutkijoita, potilasedustajia, lääkäreitä […]

Lue lisää