Kirjat syynissä: Rintasyövän monet kasvot
Tällaista kirjaa ei ole aiemmin julkaistu, ja tallainen olisi pitänyt olla olemassa jo kauan sitten. Nämä ovat ensimmäiset ajatukset, jotka nousevat mieleen lukiessa Rinnakkain-lehden päätoimittaja ja Rintasyöpäyhdistyksen hallituksen jäsen Heidi Hammarstenin kirjaa Rintasyövän monet kasvot. Hammarsten on kirjoittanut tietopaketin, jonka olisi hyvä löytää tiensä jokaisen sairastuneen kirjahyllyyn. Johdannossa hän kirjoittaa kirjoittaneensa kirjan, jonka itse sairastuttuaan olisi halunnut lukea, ja tämä on tekstin edetessä helppo uskoa.
Kirjan voi lukea perinteiseen tapaan alusta loppuun tai halutessaan valita otsikoiden perusteella itseä koskettavat teemat oman tarpeen ja tiedonjanon mukaan. Jokaisen luvun lopussa olevat kattavat lähdeluettelot johtavat lisätiedon äärelle sitä janoavat. Käsikirjamaisuus tukee lukukokemusta: kunkin luvun alussa valotetaan, mihin teemaan ollaan paneutumassa. Kirjassa tulee kattavasti esille kaikki rintasyövän kannalta olennainen tieto. Kattava sanasto kirjan lopussa auttaa luovimaan syöpätietousviidakossa.
Teos on samalla myös mielenkiintoinen katsaus rintasyövän hoidon historiaan, nykytilanteeseen Suomessa sekä potilaskokemuksiin. Kirja tarjoaa siis yksissä kansissa vastauksen liki mihin tahansa kysymykseen, joka sairastuneella voi nousta mieleen diagnoosivaiheesta korjausleikkaukseen ja kuntoutumiseen; historiasta nykytilanteeseen. Taustatyö on tehty huolella: kirjoittaja on haastatellut Suomen johtavia tutkijoita, onkologeja, kirurgeja, radiologeja ja hoitajia saadakseen kirjaan sekä viimeisimmän että faktatarkistetun tiedon.
Historiallisia osuuksia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten menneiden vuosikymmenten naiset ovat hiljaa kärsineet erittäin vakavistakin hoitojen sivuvaikutuksista saamatta vielä vuosikymmeniin ääntään kuuluviin potilaan oikeuksista (miltä kuulostaa esimerkiksi kylkiluiden, solisluun ja olkapään poisto rintasyöpäleikkauksen yhteydessä ”varmuuden vuoksi”?). Vaikka tehtävää on edelleen, tänä päivänä voi kuitenkin olla kiitollinen potilaan mahdollisuudesta osallistua omaan hoitoonsa. Onneksi kasvaa myös ymmärrys siitä, että rintasyöpä ei ole vain fyysinen, raskaita hoitoja vaativa, vaan laajasti kehoon, mieleen ja sosiaalisiin suhteisiin vaikuttava sairaus. Siksi sen hoidon tulisi myös huomioida ihminen kokonaisuutena.
Kirjan edetessä luodaan katsaus myös lähivuosikymmeninä tarkentuneeseen tutkimustietoon, kumottuihin vääriin käsityksiin ja luodaan käsitys syöpätutkimuksen monimutkaisuudesta ja tieteen itsensäkorjaavuuden tarpeellisuudesta. Onneksi tietoa saadaan koko ajan lisää, ja käytännöt muuttuvat potilasystävällisemmiksi.
On tärkeää, että kirjassa käsitellään myös levinnyttä rintasyöpää potilasesimerkkien kautta. Levinnyttä rintasyöpää sairastavat ovat usein syövänhoidon voittokulusta puhuttaessa unohdettu ryhmä. Suomessa edelleen myös kuollaan syöpään, ja tutkimustyö erityisesti tätä potilasryhmää ajatellen on ensiarvoisen tärkeää.
On valtavan tärkeää, että diagnoosia, hoitoja, leikkauksia ja lääkkeitä tarkasti kuvaavan kirjan on kirjoittanut henkilö, joka paitsi osaa välittää tietoa ymmärrettävästi, ymmärtää myös omakohtaisesti, millaista tätä tietoa on yrittää etsiä ja vastaanottaa. Kirjaan kannattaa tarttua, kun sairastumisen ensishokki on hieman laantunut ja mieleen nouseville omaan hoitoon, kuntoutukseen ja toipumiseen liittyville kysymyksille alkaa olla mielessä tilaa.
Kirjan voi ostaa Rinnakkain-verkkokaupasta