Merta pyyhkivä valo jäsentää kaaoksen

Meren voima ja yllätyksellisyys ovat hyviä metaforia kohtalon arvaamattomuudelle.

Yleisen kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja käsittelee esikoisteoksessaan elämää ja sen haurautta, ystävyyttä, rakkautta ja merta.     

Meretojan teos on syvällinen ja oivaltava sekä tasapainoisesti sommiteltu. Kirjailija on taitava sanankäyttäjä, joka osaa käyttää kieltä moniulotteisesti, keksiä osuvia vertauksia sekä puhaltaa sielun luomiinsa hahmoihin. Hän on tutkinut ammatikseen merikirjallisuutta ja teema tuleekin vahvasti esiin Elotulissa. Meren voima ja yllätyksellisyys ovat hyviä metaforia kohtalon arvaamattomuudelle, mutta kirjoittaja kertoo myös maasta, ilmasta ja tulesta sekä ennen kaikkea ihmisistä, ystävyydestä ja ihmisyydestä.   

Meretoja on myös kokenut omakohtaisesti syöpään sairastumisen, mikä tuo teokseen poikkeuksellista syvyyttä ja uskottavuutta. Hän ei arastele käsitellä henkilöidensä avulla sairauskokemusta ja siihen liittyvää pelkoa ja epätoivoa. Toivo ja valonpilkahdukset ovat kuitenkin yhtä lailla vahvasti läsnä tässä teoksessa. 

Kertomuksen päähenkilöt ovat nuoria aikuisia, ystäväporukka, jonka jäsenistä yksi on menehtynyt nuorena ja toinen on juuri kuullut koko lähipiirin elämän mullistavan diagnoosin.  He ovat inhimillisiä ja samastuttavia kaikessa keskeneräisyydessään ja epätäydellisyydessään. Varsin tutulta tuntuu päähenkilön läpikäymä itsensä syyttely ja omien valintojen kriittinen tarkastelu sekä tarve löytää selitys ja logiikka sellaiselle asialle, josta ne puuttuvat. 

Tämä onkin Meretojan teoksessa erityisen vaikuttavaa: hän kuvaa sisäistä puhetta, jonka kuvittelin yksityiseksi, mutta se onkin yhteistä meille saman kokeneille. Tähän perustuu pitkälti myös vertaistuen voima, yhdessä jaettuun kokemukseen ja tunteeseen, ettemme ole yksin.       

Uskon, ettei elämästä voi kirjoittaa hyvin käsittelemättä kuolemaa. Meretojan teoksessa alati läsnä oleva kuoleman aavistus korostaa elämän ja sen ohikiitävien hetkien kallisarvoisuutta. Meille vakavan sairauden kättelemille on varmasti tuttua se, kuinka elämänhalu voi nousta uudelle tasolle, kun äkillisesti sisäistää ymmärryksen siitä, ettei oma olemassaolo jatku loputtomiin. Varovaisuus ja hapuilu voivat kasvaa vimmaksi lyhyessä ajassa, kun olemisen tukipilareita ravistellaan tarpeeksi kovalla kädellä. 

Toivon ja lohdutuksen rakentajana sanat ovat tärkeässä asemassa. Ystävän rohkaiseva puhe, läheiseltä saatu lohdutus ja lääkärin asiantuntija-arviot muodostuvat pääasiassa toisiaan seuraavista, merkityksellä ladatuista sanoista. Ääneen lausutut virkkeet voivat tuoda meille valtavan määrän valoa tai tempaista maton ja koko tukevan maaperän jalkojemme alta.  

Lohtua ja toivoa voi ammentaa myös lukemalla. Minulle kaunokirjalliset tekstit ja runot ovat olleet suurena apuna syöpäpolun vaikeina hetkinä. Meretojan kirja on lohduttava ja osin synkästä aihepiiristään huolimatta valoisa teos, josta jää positiivinen ja raikas jälkimaku. 

Hanna Meretoja: Elotulet 

Helsinki: WSOY, 2022.

Lisää lukuvinkkejä on koottu Luettavaa-sivulle