Äidin syöpä koskettaa myös lapsia
Rintasyöpään sairastuminen tullee jokaiselle diagnoosin saaneelle jonkinasteisena shokkina ja se vaikuttaa voimakkaasti myös ihmisiin hänen ympärillään. Pienten lasten vanhempana diagnoosin saaminen nostaa luonnollisesti pinnalle myös huolen lapsista, heidän suhtautumisestaan sairauteen, ja jopa pelon siitä, että menehtyy ennen kuin lapsi ehtii kasvaa aikuiseksi. Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten yleissairaalapsykiatrian työryhmässä hoidetaan alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten perheitä, joissa vanhempi on sairastunut vakaavaan sairauteen.
Ei ole tavatonta, että sairastunut pelkää kertoa asiasta lähipiirilleen, erityisesti omille lapsille, joita haluaisi säästää huolelta. TYKS:n lastenpsykiatrian työryhmässä työskentelevä perhepsykoterapeutti Pasi Paukkeri kannustaa kuitenkin avoimuuteen. Hän kohtaa vastaanotollaan pienten lasten perheitä, joissa vanhempi on saanut diagnoosin vakavasta sairaudesta.
”Lapset huomaavat kyllä vanhemman huolen ja surun, ja jollei hänelle ole kerrottu sairaudesta, lapsi saattaa herkästi vetää johtopäätöksen, että vanhemman huolet ovat hänen itsensä aiheuttamia.”
Sitä, miten lapselle kerrotaan, pohditaan Paukkerin vastaanotolla ensin yhdessä sairastuneen vanhemman tai mielellään perheen molempien vanhempien kesken kaikessa rauhassa.
Heti diagnoosia usein seuraavan shokkivaiheen aikana, jolloin oma mieli on myllerryksessä, ei välttämättä ole paras hetki kertoa uutisia lapsille, vaan on syytä odottaa siihen, että on itse rauhoittunut ja päässyt käsittelemään asiaa ja sitten miettiä, miten elämässä koetuista vaikeista aiheista on perheenä ennen selvitty ja miten niitä on käsitelty, Paukkeri kertoo.
”Näistä lähtökohdista löytyy usein vastaus siihen, miten sairaudesta lapsille kerrotaan.”
Syöpä sairauksien joukossa
Syöpä-sanaan liittyy aikuisilla konnotaatioita, jotka ovat muodostuneet jo eletyn elämän myötä ja jotka saattavat olla pelottavia, koska niihin liittyvät myös ajatus kuolemasta.
Paukkeri rohkaisee kuitenkin puhumaan syövästä syöpänä, jo pelkästään väärinkäsitysten välttämiseksi. Pienilläkin lapsilla on kokemusta sairastamisesta kuten flunssista, nuhista ja kuumeista.
”Aikuisen tehtävä on selvittää, ettei syöpä tartu, kuten vaikkapa nuha tai koronavirus, ja äitiä voi halata kuten ennekin, vaikka hän sairastaakin.”
Lapselle voi havainnollistaa sairautta näyttämällä rinnassa tuntuvaa pattia tai piirtämällä ja kertomalla, miten sairautta hoidetaan, kuka sitä hoitaa, missä sitä hoidetaan ja kuka huolehtii lapsesta silloin kun äiti on poissa. Paukkeri on järjestänyt perheille sairaalavierailuja, jossa lapset konkreettisesti pääsevät hoitopaikoille ja tapaavat hoitohenkilökuntaa. Korona-ajan tämä toiminta on luonnollisesti ollut tauolla.
”Lapsen mieltä voi rauhoittaa se, kun hän näkee, missä äitiä hoidetaan. Sairaalaa ja sairautta voidaan normalisoida – myös sillä miten ja mitä syövästä puhumme.”
Syyllisyyden taakka on turha
On tavallista, että sairastunut perheenäiti kokee syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunteita sairautensa ja rankkojen hoitojen myötä, jolloin ei ajoittain välttämättä jaksa juuri sohvannurkasta nousta. Näitä tunteita käsitellään usein myös Paukkerin vastaanotolla, kun mieleen nousee syyllisyyden ajatus siitä, että on muuttunut lapsille huolenpitoa antavasta vanhemmasta itse apua tarvitsevaksi.
Paukkeri muistuttaa, että syyllisyys on vanhemmuuteen kuuluva tunne, joka pahimmillaan lamaa ja parhaimmillaan auttaa vanhempina toimimaan lapsen parasta tavoittaen. Aikuisen tulisikin pyrkiä erottamaan oma mieli lapsen mielestä. ”On hellästi mutta rohkeasti tutkittava omaa ja lapsen mieltä erillisinä”, Paukkeri kuvailee.
”Siinä missä äiti saattaa potea syyllisyyttä siitä, että ei ole lapsilleen se terve äiti, joka tahtoi olla, saattaa lapsen maailmassa tarkoittaakin iloa siitä, että äiti sairastaessaan onkin kotona, kun hän palaa koulusta.”
Hyväksi havaittu käytännön työkalu arkea jäsentämään on perheen yhteinen kalenteri, johon merkitään punaisella, keltaisella ja vihreällä hoitoja noudattelevat päivät, jolloin vanhempi esimerkiksi saatujen lääkehoitojen jälkeen voi huonosti, paremmin ja melko normaalisti. ”Lapsi näkee kalenteria vilkaisemalla, miksi sairastava vanhempi ei ole tänään välttämättä ole parhaalla leikkituulella eikä vanhemmankaan tarvitse asiaa erikseen selitellä,” Paukkeri vinkkaa.
Aikuisen tavoin myös lapsi voi tuntea syyllisyyttä. Paukkeri kehottaa sairaudesta lapselle puhuttaessa kertomaan, että kukaan ei voi aiheuttaa toiselle ihmiselle syöpää.
”Lapsi kun saattaa pitää vanhemman sairautta itsensä aiheuttamana, vaikkapa joskus vanhemmalle kiukustuneena sanotuista tai ajatelluista asioista.”
Kukaan ei tietenkään halua sairastua, mutta kun vakava sairaus sattuu kohdalle, ja asioita käsittelee oman perheen tai ammattilaisavun voimin, voi siitä löytää myös hyvää.
”Parhaimmillaan perheenjäsentä kohdannut sairaus nostaa esiin tunteen, että perhe voi surra yhdessä ja iloita yhdessä, vaikkapa päivistä, jolloin sairastunut voi paremmin ja voidaan jälleen tehdä asioita yhdessä”, Paukkeri toteaa.
”Tuntuu ehkä nurinkuriselta, mutta sairaus, vaikka vaikea asia onkin, voi olla perheessä tai yksilönkin kohdalla uusi alku”.
Teksti: Sini Numminen
Rinnakkain 4/2021