Heidit reissaa

Kaikki alkoi yhdestä puhelinsoitosta, jossa pohdimme yhdessä, mitä koronakesänä voisikaan tehdä. Itse totesin, että Ähtärin pandat ovat ainakin minulla vielä näkemättä. Heidi Vekkeli tapansa mukaan pohti jo vähän suurempia matkasuunnitelmia ympäri Suomen. Siinä jutustelun lomassa keskustelimme, miten elämää tulisi yrittää elää täysillä nyt, kun vielä voimme ja rajoja kannattaisi vielä ainakin yrittää rikkoa. ”Oulangan kansallispuiston Pieni Karhunkierros olisi meille sellainen”, ehdotti Heidi. Tapani mukaan hyppäsin spontaanisti mukaan suunniteluun ja aloimme pohtia, voisimmeko viettää yöt autossa nukkuen vai olisiko teltta sittenkin parempi vaihtoehto. Retkitavarat löytyisivät ainakin osittain molempien jälkikasvulta, joilla oli kokemusta luontoretkeilystä. Minä ehkä hiukan mukavuudenhaluisena pohdin, tunnemmeko ketään mistään päin Suomea. Tästä sitten poikikin kaikkien aikojen kesäreissu. 

Samalla silmänräpäyksellä välähti mieleen kuin yhteisestä päätöksestä, että olisi ihana tavata vertaissiskoja matkalla. Aloin saman tien kirjoittaa Facebookin levinnyttä rintasyöpää sairastavien ryhmään päivitystä asiasta. Aluksi vähän vitsillä laitoimme ajatuksen maailmalle, että voisimme vaikka vierailla ihan yökylässäkin. Ja mitä ihmettä: saimme valtavan määrän kutsuja! Vähän aikaa pitikin sitten suunnitella, että miten retken toteutamme. Tehtävälistalle oli kertynyt jo melkoinen määrä asioita. Olimme sopineet, että ainakin yksi yö nukutaan teltassa, yksi autossa ja ABC:llä käydään vain tankkaamassa. Ruuat tehdään retkikeittimellä ja hyödyntäisimme niin paljon Suomen luontoa kuin mahdollista. Haasteeksi otimme pienen karhunkierrosvaelluksen, joka matkana olisi 12 kilometriä. Jotkin kesämarkkinat olisi myös käytävä, sekä tanssilavalla ulkoilutettava mekkoa. Ähtärin pandat oli myös listattu, ja sitten aloimmekin listaamaan kaupunkeja, joihin olimme saaneet kutsuja. Tässä vaiheessa totesin jo Heidille, että matkaa tulee kertymään ainakin 2000 kilometriä, jotta lähdet kanssani Ähtäriin. Tapansa mukaan pieni nauruntirskahdus vastauksen mukana Heidi totesi ”juu-u”.

Koska matkasta olikin nyt muodostumassa osittain aikataulutettu, oli suunnitelmat tehtävä valmiiksi. Siitä alkoi hurja tavaroiden hankinta ja karttojen selailu. Suunniteltu viiden päivän reissu oli nyt venymässä kymmeneen päivään ja sen oli tarkoitus päättyä lähtöpisteeseensä 27. heinäkuuta, joka olisi Heidin nimipäivä sekä Unikeonpäivä. Matka oli tarkoitus päättää hyppäämällä Saimaaseen aamu-uinnille. Aamu-uinnista oli tullut ystävyytemme symboli, sillä olimme ainoat taideterapialeirin uimarit silloin, kun ensi kertaa tapasimme. Useita puhelinsoittoja myöhemmin olimme saaneet kaikki matkaa varten hankittavat tavarat hankittua tai lainattua, ja matkan ensimmäinen aamu alkoi lähestyä. Matkareitti oli nyt päivitetty Facebookiin. Emme voi väheksyä sosiaalisen median voimaa, sillä meille alkoi tulla useita pyyntöjä, että laittaisimme sitten reissupäivityksiä matkalta. Tästä saimme idean, että voisihan reissun jakaa vaikka sellaiseen paikkaan, josta kaikki halukkaat voisivat sitä seurata. Itse jo pitkään Instagramia käyttäneenä ehdotin, että voisimme jakaa reaaliaikaista kuvaa, vaikka Europa Donnan Rinnakkain-instagramiin. Saimme yhdistykseltä vihreää valoa ajatukselle ja nyt olimmekin sotkeneet itsemme jo median ihmeelliseen maailmaan. Tässä kohtaa ehkä aloimme jo hieman naureskella itsellemme, että joskus voisi vaan mennä ihan hiljaa ja yksinkertaisesti, mutta se ei ole kummankaan meidän tapaista. Matka oli nyt toteuttamista vaille valmis. 

Reissupäivä 1

Odottelen Lappeenrannan juna–asemalla Heidiä. Kuvittelen hymyillen mielessäni, miten hän vyöryy ulos junasta kasseineen. Itse olen pessyt auton ja pakannut farmarin takakonttiin patjat ja niiden päälle kassillisen astioita, kassillisen vaatteita sekä pienen autojääkaapin. Mukana on myös lainattu teltta sekä retkikeitin ja hyönteiskarkoitin. Juna on ajallaan ja saamme vaivoin mahtumaan kaikki tavarat autoon. Naureskelemme tässä vaiheessa jo, että autossa nukkumisesta tuskin tulee sittenkään mitään.

Lappeenrannan Prisman valikoimista otamme listalla olevat ruokatarvikkeet ja sitten lähdemme matkaan. Ensimmäisen puolentunnin jälkeen tie on tukkoinen ja päätämme pysähtyä tekemään ensimmäisen matkapäivityksen. Kauniin näköinen levähdyspaikka tulee eteen kuin tilauksesta. Metsänlaidassa on pitkospuut, jotka johtavat ihastuttavalle pyöreälle lammelle. Nyt onkin sitten ensimmäisen Instagram –livepäivityksen aika. Selfietikku valmiiksi ja linjat auki ja ’öö, mitenkäs tämä nyt menikään’. Oppia ikä kaikki, tekniikka alkaa pelittää ja sitten pitäisi alkaa puhua. Perusasiat ovat jo unohtuneet kuten se, että missä päin olemme ja mikä se aihe olikaan, mistä piti puhua. Tottuneina muistikatkoksiin saamme kuitenkin esiteltyä itsemme ja kerrottua matkan tarkoituksen. Aurinko porottaa 28 asteen voimalla takaraivoon, kun kyykimme laiturilla hiestä märkinä. Muka levähdyspaikka, ’joopa joo’, nauramme. Takaisin autoon nyt ja taas on tarkistettava listalta, mihin kaupunkiin olimmekaan matkalla ja kuka siellä meitä odottaa.

Matka jatkuu ja koska olimme päättäneet, että pysähdymme aina kun näemme pihakirpputorikylttejä, alamme tiirailla tienvieriä. Ensimmäinen kyltti tulee eteen jo tunnin ajon jälkeen. Iloitsemme ja ajamme kapeaa mutkaista tietä etsien paikkaa. Perillä toteamme, että olemme liian ajoissa. Kurkimme ikkunoista ja koputtelemme, mutta kukaan ei avaa ovea. Palaamme pettyneinä takaisin. Matkalla on kuitenkin kauniita maisemia ja kesämekot hulmuten kävelemme lehmälaitumen reunaa ottaen valokuvia. Pölypilven saattelemana viereemme saapuu tilan isäntä poikansa kanssa kyselemään tarkoitustamme. Kehumme maisemaa ja saammekin tietää, että paremmat maisemat löytyvät karjoineen aivan tilan kupeesta. ’Ammuu’ ja ’klik’ ja nyt on kyllä jo aika ottaa yhteyttä illan isäntäpariin.

Matka jatkuu kohti Polvijärveä, nyt sitä ei tarvinnut enää katsoa vihkosta. Päätämme vielä lounastaa jossain sopivassa kohdassa. Kartturina toimiva Heidi huomaa ihanan rannan, jossa on parkkipaikkakin ja ranta aivan tyhjä. Jarrutus ja leuka kojelautaan, nyt on ensimmäisen retkilounaan aika. Saamme tavarat rannalle ja ranta täyttyy ihmisistä. Hölmistyneenä katsomme toisiamme. Äsken aivan tyhjä ranta on nyt täynnä. Kolme autolastillista perheitä temmeltää rannalla. Emme anna asian häiritä vaan valmistamme tonnikalanuudelia salaatin kera. Päälle vielä kahvit ja kylmälaukusta korvapuusteja ja paholaisen kakkua. Emme ole lähtenee matkaan kevyin eväin, nauramme. Suunnittelemamme laiturikahvit toteutuvat sittenkin, sillä kuin ihmeen kaupalla ranta tyhjenee aivan yhtä nopeasti kuin täyttyikin. Sitten tiskit rantavedessä ja äkkiä kohti määränpäätä. Polvijärvellä meitä odottaa mitä kaunein maalaistalo pihapiireineen. Vastaanotto tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme jo aikaisemmin. Tämä sairaus yhdistää uskomattomalla tavalla. Luomutilan antimet ja savusaunan ihana lämpö sekä nuotiomakkara tainnuttaa matkalaiset makuupusseihin. Mikä ihana saunatupa. 

Reissupäivä 2 

Aamu valkenee makuupussin raosta. Olen viimeinen herääjä kuten aina. Ei ole kiire eikä kukaan pakota nousemaan. Heidi on aina ollut meistä Heideistä se aamuvirkumpi, ja hän hieman vitsaileekin, kun saavun aamukahvipöytään jo melko ajoissa. Istumme aamiaispöydän ääressä kuin perheeseen kuuluen ja keskustelemme rauhallisesti sairauteemme liittyvistä asioista. Tätä vartenhan me tulimme. Jakamaan ja saamaan ajatuksia sekä vertaistukea. Maaseudun pitkät matkat ja haja-asutusalueet luovat haasteen verrattuna pääkaupunkiseudun vertaistukitarjontaan.  

Starttaamme matkaan kylmälaukku täynnä kasvimaan luomuherkkuja ja yrttejä. Matkan määränpää on taas tarkistettava vihkosta. Nauramme ymmärtävästi yhdessä huonolle muistikapasiteetillemme. Matka kohti Suomussalmea alkaa iloisesti rupatellen, ja matkalle ei ole muita suunnitelmia kuin saapua illaksi perille. Tutkimme tienvarsikylttejä odotellen jotain mielenkiintoista. Porttilouhen kyltti saa jarruttamaan ja googletamme äkkiä paikan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta luontopolulta, tuumimme ja käännymme metsätielle. Perillä vaihdamme vaatteita ja pakkaamme reppuun itikkamyrkkyä ja vesipullon. Päivä on kuuma ja hiki valuu jo retken alussa. Reitti on 1,5 km suuntaansa ja perillä odottaa 700 metriä pitkä syvä rotko. Vaikeusasteeltaan vaikeaksi luokiteltu luontopolku ei meitä lannista, vaan laskeudumme rotkoon henkeäsalpaaviin maisemiin. Tarkoituksena on löytää rotkosta netissä mainittu kiviportti, jonka läpi tarinan mukaan entisajan parantajat ovat kuljettaneet sairaita karkottaakseen pahat henget ja sairaudet. Rinteet ovat jyrkkiä, mutta portti löytyy ja kuljen siitä läpi Heidin vartioidessa alhaalla kulkua. Matka takaisin autolle on hikinen, mutta olemme niin ylpeitä saavutuksestamme, että unohdamme jo äskeiset koettelemukset. Autiotupa tarjoaa ihanan mahdollisuuden ruuan laittoon ja ennen matkan jatkumista istumme sen terassilla nauttien kermalla höystettyä banaani smoothietä jälkiruuaksi. 

Suomussalmella meitä odottaa sauna, järvi ja ihana rauha. Perille päästyämme katselemme kuinka porot käyskentelevät pihalla, ja järvi on tyyni ja kaunis. Pihalle on pystytetty teltta kahdella yksiöllä ja saunan jälkeen uni maistuu raikkaassa ilmassa luonnonääniä kuunnellen. 

Reissupäivä 3 

Lakkasuolle on vain 700 askelta, ei ole totta! Ja mikä lakkavuosi. Kipot täyttyvät matkaeväistä samalla, kun rupattelemme mökin emännän kanssa lakkoja poimien. Luonto on keltaisenaan herkuista, joista Etelä-Suomessa voi vaan haaveilla. Luontoaiheinen keskustelumme poikiikin idean ja päätämme tehdä ennen lähtöä järvessä jalkakylvyn hyödyntäen luonnon antimia. Siitä tuleekin varsin hauskaa ja täysi vitsi, mutta naurulihakset ainakin on nyt treenattu kuntoon. Matka jatkuu kohti Hossan kansallispuistoa, missä meitä odottaa seuraava haaste, 5 km:n Ölökynylitys.  

Päivä on kuumimmillaan, kun saavumme Hossaan. Päätämme lounastaa vasta vaelluksen jälkeen, joten pakkaamme reppuun pähkinöitä, vettä ja energiapatukoita. Illallishaaveena olisi tattipasta, joten otamme mukaan myös pienen pussin tateille. ”Kaksi olisi riittävä määrä”, totean. Emme ole tutustuneet reittiin tai vaikeusasteeseen etukäteen ja hyvä niin, sillä todennäköisesti olisimme valinneet toisin. Reitti osoittautuu vaativaksi/vaikeaksi ja vettäkin on liian vähän mukana. Sentään kaksi koivunherkkutattia löytyy illalliseksi, mutta ennen sitä on kiivettävä vielä useampikin mäki. Olemme lopen uupuneita, kun lopulta pääsemme takaisin autolle eivätkä haasteet ole vielä ohi. Nyt on löydettävä sopiva paikka teltalle. Kyllä jokin onni meitä seuraa, sillä läheltä löytyy pieni lampi ja valmiiksi muotoiltu nuotiopaikka, joka odottaa leiriytyjiä. Pystytämme teltan miljoonan itikan kanssa kilpaa. Lopulta muistamme, että matkassa on myös Thermacell–hyönteiskarkoitin, joka nyt testataankin äärioloissa. ”Kyllä, toimii se”, riemuitsen ja saamme tattipastan tulille. Iltapesu lammessa ja makuupussin lämpö tainnuttaa meidät jälleen uneen.  

Reissupäivä 4 

Aamulla naureskelemme, että 70-luvun musiikki bluetooth–kaiuttimesta on pitänyt karhut loitolla ja eväät ovat tallessa. Aamukahvit sekä kaurapuuro lakkakerroksella potkii meidät liikkeelle. Matkan päähaaste on edessä. 12 km Pieni karhunkierros Kuusamossa odottaa.  

Olemme saaneet kutsun matkalla poiketa päiväkahvilla Taivalkoskella ja ajammekin sinne laulaen Taivalkoski here i come. No eihän ne sanat ihan niin menneet, mutta koski kuin koski, nauramme. Perillä nauru vain yltyy ja jatkuu ja jatkuu. Miten ihania vertaissiskoja meillä onkaan, pohdimme, kun kaupunkikierroksen jälkeen suuntaamme kohti Kuusamoa.  

Saavumme Oulangan kansallispuistoon varsin myöhään, mutta pohjoisen yöt ovat pitkiä ja valoisia kesäaikaan, joten päätämme lähteä vaellukselle yön selkään. Matkalla olemme jo kokanneet runsaan illallisen nauttien kertakäyttögrillin helppoudesta. Naureskelemme, että näkisipä joku oikea luontomatkaaja meidän kokkausvideomme, sillä autojääkaapista löytyy perustarvikkeiden lisäksi mm. runsas maustevalikoima, juustokastikkeita, kermavaahtoa ja skumppaa. ’Kunnon eväät naiset tiellä pitää’, nauramme.  

Kansallispuisto on tyhjentynyt turisteista, kun suuntaamme polulle. Ensimmäinen vastaantulija on poro, joka vaatii meitä hyppäämään pois polulta. ’No, menköön ensin’, nauramme. Kävely on helppoa, sillä vaikeusluokka tänään on vain keskivaikea. Ei paljon jyrkkiä nousuja tai laskuja. Arvioitu kierrosaika vaihtelee esitteen mukaan 4 – 9 tuntiin. Meidän matkaamme kuluu viis tuntia, vaikka unohdammekin hypätä pois rengasreitiltä ja joudumme palaamaan taikaisin muutaman kilometrin. Lopulta matkaa kertyy 15,2 km. Olemme väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Sitten saamme karun muistutuksen sairaudestamme. Heidi riisuu kompressioliivinsä ja hihansa ja lymfaturvotus paisuttaa kädet. Onneksi lymfajumppavetäjänä Heidi ei vähästä säikähdä, vaan alkaa heti jumpata. Liikkeet tehoavat pian ja turvotus alkaa rauhoittua. Päätämme, että matkan haasteet saavat nyt riittää ja etsimme pysähdyspaikan lammen rannalta. Yö on jo pitkällä, joten nostamme osan tavaroista pysähdyspaikan katokseen, jotta mahdumme autoon nukkumaan.  

Reissupäivä 5 

Aamu-uinti lammessa pienessä tihkusateessa on latistanut tunnelman. Onneksi katospaikka antaa suojaa aamupalalle ja on hauska seurata, miten porot sotkevat liikenteen. Torvet soivat ahkeraan pysähdyspaikan tuntumassa. Määränpäänä on nyt Oulu. Olemme varautuneet puistokahveihin, jos aikataulut käyvät yksiin. Lähdemme matkaan varhain aamulla ja poikkeamme matkalla Japani-taloon. Ihastuttava nähtävyys keskellä metsää saa meidät lumoutumaan. Istumme tatamilla teetä juoden ja puhumme jälleen rintasyövästä. ’Tällekin pysähdykselle löytyi tarkoitus’, mietimme. 

Vettä sataa ja illan majapaikka on vielä päättämättä. Suihku tekisi hyvää ja telttailu sateessa ei saa meitä innostumaan. Kartturin paikalla Heidi näpyttelee viestejä. ”Kohta meillä on paikka yöksi”, hän hymyilee. Kuskina on pakko tiedustella määränpäätä tai ainakin kaupunkia. ”Ajetaan Oulua kohden”, Heidi toteaa. Nyt alkaa puhelimet soida ja majapaikan omistaja kertookin olevansa Raumalla. ”Mutta ei hätää, pääsette kyllä meille nukkumaan, vaikka ei ollakaan kotona” kuuluu puhelimesta. Mitä ihmettä, saamme avaimet naapuritalosta, jossa myös käymme suihkussa, sillä lämminvesivaraaja on ollut jo jonkin aikaa pois päältä. ’Tämähän on ihan Duudsonien suihkurallimeininkiä’, nauramme. Sitten onkin aika nauttia rennosta illasta ilman seuraavan aamun kiirettä. Ihana vaaleanpunaisin tavaroin sisutettu koti takkahuoneineen antaa suojan sateelta tänä iltana, kun istumme jalkahierontalaitteen kanssa nojatuoleissa parantaen maailmaa. 

Reissupäivä 6 

Lähdemme matkaan hieman normaalia myöhemmin. Määränpäänä on nyt Settijärvi. Siellä odottaa sauna ja järvi. Päivä on hieman tuulinen ja pilvinen, ja ajamme suoraan perille. Kaarramme pihatielle, jossa näkyykin jo mökki ihastuttavine pihoineen. ’Mutta missä järvi on’, mietimme. Pellon laidalla pengerryksien takana on kuitenkin ihanasti piilossa pieni tekojärvi. Mökin emäntä kaartaa myös pihalle. Jutustelujen lomassa grilli jo kuumenee ja sauna lämpenee. On ihanan leppoisa tunnelma. Maalaismaiseman ja laakeiden peltojen houkuttelemana lähdemme tutustumaan emännän maatilan navettarobotteihin ja lehmiin. Saamme kattavan kierroksen navetassa ennen saunaa ja uintia. Saunamökin vintillä on lämmintä ja hiljaista nukahtaa pitkien keskustelujen jälkeen. 

Reissupäivä 7 

Herään taas viimeisenä ja aamukahvi on jo pöydässä. Vasta lypsetty maito on pakattu jo kylmälaukkuun ja aloitammekin matkateon hyvissä ajoin. Listaamme nopeasti asioita, joita vielä on tekemättä. Markkinat, tanssilava, pandat. Ajelemme Haapajärven taajaman läpi ja torilla on paljon porukkaa. ’Näyttää ihan markkinoilta’, tuumimme ja kaarramme parkkipaikalle. Kuulutuksessa luetellaan asemerkkejä ja koiranpaikannuslaitteita. Nauramme, että näillä markkinoilla tuskin rahaa kuluu, mutta kierrämme myyntikojut silti. Markkinat on nyt pois listalta ja ajamme kohti Saarijärveä. Olemme jo melko lähellä matkan ensimmäistä ajatusta, nimittäin ne Ähtärin pandat, sinne on tarkoitus mennä huomenna. Matkalla paistelemme lettuja levähdyspaikalla kirpputorilta löydetyllä pannulla ja aamulla lypsetty maito saa asianmukaisen käyttötarkoituksen. Lakkoja ja kermavaahtoakin on vielä jäljellä. Kylmäsen tukusta ostetut riistapyörykät letulla maistuvat taivaalliselta.  

Saarijärvelle päästyämme pohdimme, jaksaisimmeko vielä lähteä illaksi katsomaan huutokauppakeisaria, siellähän olisi kuvauspäiväkin. Ajatus telkkariin pääsemisestä jää kuitenkin, kun huomaamme että läheisellä sijaitsevalla tanssilavalla soittaa Erja Lyytinen. Euroopan paras nais-blues-kitaristi soittamassa Kukonhiekan pienellä lavalla saa meidät innostumaan. Ihan kuin onni seuraisi meitä matkassa, on lippujakin vielä jäljellä, ja uskomattomaan 20 euron hintaan! Keikka on kokemuksena huikea ja Erja Lyytinen on saanut ainakin yhden tosifanin lisää.  

Reissupäivä 8 

Tätä päivää olen odottanut. Tänään olisi pandojen vuoro. Saamme Saarijärveltä kyydin ja matkaseuraa majapaikkamme emännältä, ja minulla onkin ajovapaa päivä. Pysähtelemme ottamaan kuvia maisemista ja ihastelemme luonnon kauneutta. Eläinpuistossa kävely tekee hyvää pitkästä aikaa, sillä vaelluksista on jo useampi päivä. Aikataulumme on löyhentynyt ja päätämme jäädä toiseksi yöksi Saarijärvelle. Vierailemme illalla Huvikummussa tutustumassa selvännäkijä Kirsi Collanderin ihanaan kotiin ja ateljeehen. Herkuttelemme Saskatoonin marjoilla ja vadelmilla, sekä saamme maistaa talon isännän itse kylmäsavustamaa lohta. Kyllä on kokemuksia ja makuja rikkaampana taas ilo kallistaa pää tyynyyn. 

Reissupäivä 9 

On pakko jatkaa matkaa, vaikka Saarijärvellä riittäisikin varmasti nähtävää ja koettavaa. Olemme sopineet päiväkahvit Jyväskylään. Saavumme ihastuttavan rintamiestalon pihaan ja saamme kattavan katsauksen oikeaoppiseen remontoimiseen. ’Talon emännällä on kyllä homma hallussa’, toteamme, kun kaarramme vielä vinkiksi saatua jäätelökioskia kohden.  

Matkan määränpään piti olla Lappeenranta, mutta Kesälahdelle päästyämme päätämmekin jäädä vielä reissuun yhdeksi yöksi. Sauna lämpiää taas meitä varten ja järvi tarjoaa viilentävää helpotusta. Istumme iltaa rupatellen ja sovimme huomisen aikataulusta. Saamme kyytiin mökin emännän, jonka viemme Lappeenrannan juna-asemalle samalla, kun päätämme matkamme alkupisteeseen. 

Reissupäivä 10 

Aurinko paistaa taas ja auto on pakattu viimeistä kertaa. Likapyykkien määrä kertoo kokemuksien määrästä. Olemme vaeltaneet Suomen kauniissa luonnossa hikoillen, sen lammissa ja järvissä uiden ja metsän antimia hyödyntäen ihanat 10 päivää. Nyt on aika suunnata kotiin, ynnätä kilometrit ja kustannukset ja olla onnellinen siitä miten ihania, lämminsydämisiä, ymmärtäväisiä, joustavia ja vieraanvaraisia ihmisiä olemmekaan tavanneet tällä aivan huikealla ja voimannuttavalla reissulla. Olemme saaneet ja jakaneet välittämistä, ymmärrystä ja tukea sellaisella tasolla, jonka vain kaltaisemme sairastunut tai sairastanut voi käsittää.  

Heidit kiittävät matkaa seuranneita ja matkalla tavanneita ihmisiä ja haluaa muistuttaa muutamalla motollaan: Elämä koostuu pienistä hetkistä. Elämä on tehty elettäväksi. 

Teksti ja kuva: Heidi Piilinen

Kuvakertomus #HeiditReissaa -matkasta löytyy Rintasyöpäyhdistyksen Instagram-tilin @rinnakkain kohokohdista