Siirry suoraan sisältöön

Toinen kerta toden sanoo

Amanda

Amanda

Mä oon miettiny tätä juttua tosi paljon. Et onks se sit niin, et jokaisella on elämässä tiettyjä juttuja, jotka sen on vaan käytävä läpi. Et ne tulee sit eteen uudestaan ja uudestaan, et on turha pyristellä vastaan.

Pari vuotta sitten mun kohdalle osu se yks arpa viidestä tuhannesta: multa löyty rintasyöpä. Siel sairaalassa olin neljän hengen huoneessa, mut en mä ihan kauheesti jaksanu ottaa kontaktia toisiin huonekavereihin. Mä en ite jutellu sen tyypin kanssa, mutta Ritu jutteli (nimi vaihdettu yksityisyyden suojaamiseks) ja koska olin itekin siellä, niin tiedän, et tää juttu on tosi. Se Ellu (tääkin nimi on vaihdettu), se nainen, josta tää kertoo, oli sanonu, et se ei aio ottaa mitään hoitoja vastaan sen leikkauksen jälkeen. Ei sytostaatteja, ei säteitä, ei lääkkeitä. Et se oli jo ilmoittanut kantansa lääkäreillekin.

Sit se oli avautunu Ritulle luottamuksellisesti ja kerto et joitakin vuosia sitten se oli tuntenut kyhmyn toisessa rinnassa, mut ei menny lääkäriin. Sen sijaan se oli rukoillu Jumalalta, et se ottaisi sen kyhmyn pois. Ja niin oli käynnyt, jonkin ajan kuluttua se oli hävinny. Sitten olikin tullut patti toiseen rintaan ja nyt Ellu oli mennyt lääkäriin ja diagnoosi oli ollut tosi selvä. Rintasyöpä, joka piti leikata kiireellisesti.

Mut tää Ellu oli yhä sitä mieltä, et koska rukoilu oli edelliselläkin kerralla auttanut, auttaisi se nyttenkin. Tää Ritu oli sanonu siihen, et eiks Jumala luonut myös lääkkeet ja muut hoitokeinot et me selvittäis näistä sairauksista ja koettelemuksista, joita jokaiselle väistämättä joskus osuu kohalle. Se oli musta tosi rakentavasti ja fiksusti sanottu. Tolleen mäkin ajattelen. Mut ei Ellu. Se ei kertonu edes äidilleen koko syövästä ja leikkauksesta, vaan kuulemma meni maalle äitiänsä jeesaamaan pihatöissä. Oli vähän valitellu Ritulle puhelimessa, kun haavaa kiristää, ei pitäis niin paljon kantaa puita.

Se oli alkanu syömään kaikkii vihreitä kasviksii ja lopetti sokerin syönnin kokonaan, koska se kuulemma lisää syöpäsolujen kasvua. Sit se sekotteli raejuustoon pellavansiemenöljyä, kun se kuulemma tappo niit syöpäsoluja. Kaikenlaista uutta ravintotietoutta. Mitähän Mikael Fogelholm ja Reijo Laatikainen tähän sanois?

Tää jäi mietityttämään mua ihan tosi paljon. Et oliko oikeesti niin, et se syöpä hävis rukoilemalla siit toisesta rinnasta, mut et tää oli joku korkeamman tahto ja takana oli joku suurempi suunnitelma, et Ellun piti käydä tää juttu kuiteskin läpi?

Mä en tiedä, miten sille sit lopuks kävi. Epäilen kyl pahinta. Joitakin kertoja se soitti Ritulle, mut ei sit enää seuraavana vuonna. Et oliskohan kuitenkin kannattanut ottaa ne sytostaattihoidot? Mä mietin, et ehkä Ellulla ja mulla oli eri Jumala, voiks niin olla?

Mä otin kaikki hoidot, koko setin, mitä ne tarjos. Ja siks mä oon nyt tässä ketomassa ja funtsimassa tota Ellun näkökantaa. Kun mä kerroin tätä Ellun tarinaa mun kaverille, se sano, et täs olis ollu kysymyksessä juttu vapaasta tahdosta. Et juttuja tapahtuu, ja tietty voi rukoilla, mut sit ite pitäis tajuta, mikä on oikee valinta. No, aina ei voi tietää. Sanohan mullekin yks energiahoitaja (kaikkee  piti silloin hädissään kokeilla) et mun pitäis lähettää mielessäni valoa ja iloa kainaloon jääneelle imusolmukkeelle, et se hävii sillä ajattelulla, et toista leikkausta ei sit enää tarvitakaan. No huh huh! Kyllä ei mun valon lähetys toiminu, vaan se oli se kirurgin veitsi, joka sen vikan imusolmukkeen poisti. Et pikkasen vastuutonta musta tommonenkin sanominen oli. Sit ihan välihuomautuksena tähän, et sille energiahoitajalle itelleen tuli rintasyöpä pari vuotta mun jälkeen. Ei tainnu senkään valonvirratukset toimia, tajuskohan se itekkään?

Täst aiheest olis kyl paljon kirjotettavaa ja funtsittavaa, mut eihän näihin pohdintoihin voi liian pitkäks aikaa jäädä. Mä kyl syön sokerii ja raejuustoo ilman pellavansiemenöljyä ja täs sitä ollaan. Kukin tyylillään. Mut toivottavasti Ellu oli sinut oman päätöksensä kanssa ja tyytyväinen omiin rukousvastauksiinsa.

Seuraava Amandan polulla -blogi